Tein Aum Golly -trilogian eri kielimallien kanssa vuosina 2021–2025.
Tavoite oli yksinkertainen: kirjoita kokonainen runokokoelma suomeksi ja englanniksi sen hetken parhailla tekoälytyökaluilla ja rajatun ajan puitteissa.
Tein ensimmäisen kirjan vuonna 2021 kahdessakymmennessäneljässä tunnissa. Vuonna 2023 toisen kirjan tekemiseen oli aikaa kaksitoista tuntia. Kolmatta varten rakensin vuonna 2025 tekoälyagenttijärjestelmän, jossa useat agentit työskentelivät yhdessä eri rooleissa – kirjoittajana, editorina, kriitikkona ja kääntäjänä. Tuo kirja valmistui kahdeksassa tunnissa.
Kielimallit tuottivat kaikki tämän teoksen runot antamieni syötteiden pohjalta. Editoin kevyesti ja säädin vain säkeenvaihtoja sekä välimerkkejä. Muutamassa tapauksessa poistin vastauksen alun tai lopun. Toisessa kirjassa käytin Midjourneytä kuvittamaan jokaisen runon englanninkielisellä syötteellä ”kuvitus tälle runolle: [runo]”.
Aina kun näet lihavoitua tekstiä, olen kirjoittanut sen itse.
Kolmannessa kirjassa agentit loivat myös itse muutamia syötteitä, joten osassa runoista ei ole lainkaan lihavoituja osia. Kaikki runojen teksti, joka ei ole lihavoitu, on kielimallien tuottamaa sellaisenaan.
Oulussa joulukuussa 2025 Jukka Aalho
Aum Golly
Tekoälyn runoja ihmisyydestä
Kirjoitettu 24 tunnissa lauantaina 30.1.2021 GPT-3:n kanssa
I
olla onnellinen
bumerangilaulu menee näinolen bumerangipalaan luoksesi takaisinolen bumerangipalaan luoksesi takaisinjoten jos heität minut ulospalaan luoksesi takaisinpalaan luoksesi takaisin
sormeni ovat tahmeatvaikka en muista syöneeni niitä
kun nuorin poikani syntyilasteni yhteenlaskettu ikä oli 7nyt heidän yhteenlaskettu ikänsä on 14en ole varma, onko sehyvä vai huono asia
tämä runo antaa iloa niille, jotka elävätMarsin painovoimassaSebastian on nimeni ja olen Mars-planeetaltavoit löytää minut tähtien galaksistaenkä karkaa mihinkäänolen marsilainen ja ylpeä siitä, että olen Marsistaolen marsilainen ja ylpeä siitä, että olen Marsistatulin tänne maan päälle katsomaanmistä kaikessa on kysetulin tänne oppimaan Maasta ja sen ihmisistäolen marsilainen ja olen ylpeä siitäettä olen Marsistaolen marsilainen ja olen ylpeä siitäettä olen Marsistanautin asioista, joita maapallon ihmiset tekevät jasanovatnautin niistä asioista, joita maapallon ihmisettekevät ja sanovatolen marsilainen ja olen ylpeä siitäettä olen Marsista
ennen kuin isäni kuoli puhuimme elämästäen koskaan unohda mitä hän sanoikerron sinulle jotain, poikaelämä on kuin suklaarasiaet koskaan tiedä mitä saat”Elämä on kuin suklaarasia...”– Forrest Gumppidän tästä lainauksesta, koska se tarkoittaaettet koskaan tiedä, mitäelämällä on sinun varallesielämä on kuin suklaarasiaet koskaan tiedä mitä saatForrest Gump
5 lyhyttä ja ainutlaatuista alkuriviä onnentarvettakäsittelevistä voimallisista runoistaolen nähnyt tuhannen ihanan tytön hymyilevänolen kuunnellut heidän suloisia laulujaanolen lukenut jumalien elämästä muinaisina aikoinamutta en ole koskaan ennen nähnytniin ihania olentojaolen nähnyt tuhannen ihanan tytön hymyilevänolen kuunnellut heidän suloisia laulujaanolen lukenut jumalien elämästä muinaisina aikoinamutta en ole koskaan ennen nähnytniin ihania olentoja”kertosäe”aurinko taivaalla, vihreä puissameren sininen ja kukkien kastekulta hiekassa ja hopea kivissäkaikki tämä on minusta ihmeellistä ja kaunista”kertosäe”
runo leijoista vapauden ja onnen metaforanaleija on köyhien lintulentää kotiin katollevoi olla myös rikkaiden lintulentämässä auringonlaskuunse on vapauden lintujoka voi jakaa taivaan kahtiavapauden lintu, joka on voimakkaampikuin yksikään petolintu
muiden onnellisuus on kuin veitsi sydämessänitekee kipeää nähdäettä ihmiset, joita rakastan niin paljonovat onnellisia ilman minuaolen vain taakka heillekenenkään ei pitäisi joutua kestämään minuase ei ole reiluaen ansaitse näiden ihmisten seuraajos he eivät halua minun seuraaniolen tilan tuhlaajajos he ovat onnellisia, en ole onnistunut tehtävässäni
on piilossa salattu ajatusjoka vaivuttaa uneen jos niin ajatteletkun uneksitja löydät tiesi syvällemaan sydämeenmielesi voi luoda maailmanmissä olet jumalasinulla on kaikki mitä tarvitsetja kaikki mitä haluatja luot maailman, joka tekee sinut onnelliseksiolet oman maailmasi kuningassinulla on kaikki mitä tarvitsetja kaikki mitä haluatja luot maailman, joka tekee sinut onnelliseksiolet oman maailmasi kuningassinulla on kaikki mitä tarvitsetja kaikki mitä haluatja luot maailman, joka tekee sinut onnelliseksi
miksi meidän oikeastaan on oltava onnellisiaeikö riitä, jos vain emme kärsise kalvaa kaikkiakuin heille olisi tärkeintäyrittää ymmärtääja jos he niin haluavatminun ei kai tarvitse sanoa heilleettä he ovat väärässäettä he ovat aivan väärässämutta mistä he voisivat sen tietääjos kukaan ei sitä heille kerro?en tiedäjauhan taas tästäjauhan taas tästä samastaanteeksi
soutelen lumpeiden lomassaaskeleeni ovat vanhentuneet lumpeiden lomassavuodet kuluneet väreinä lumpeiden lomassaliekit ovat laimenneet, tuli tukahdutettuja tässä minä istun, kuningas kruunutonnahiljaisuudesta ääni puhuu minullemutta ääni on heikko enkä muista mitä se sanoosoutelen lumpeiden lomassa
kaunis luontorunoTOSITARINAkauan sitten keskiyön maassakaksi lasta rakastui suurenmoiseen hirveenhe päättivät tuoda sen kotiin ja tehdä sen kaltaisekseense oli taianomainen olento, jossa eli voima ja viehkeyseräänä päivänä, kun hirvi oli asunut lasten kanssauseita vuosiase lähti lasten kodista ja meni metsään telmimäänse oli poissa useita tunteja ja palasiyhteisen ystävän kanssahirvi ja ystävä olivat iloisia toisensa nähdessäänja hirvi halusi tuoda ystävänsä mukanaan kotiinhirvi järkyttyi kun lapset kertoivat, ettei sevoinutkaan tuoda ystävääheille asumaanse kysyi heiltä miksihe kertoivat hirvelle, että ystävä oli ihminenja että ihmiset eivät voi elää metsässä
toinen runo leijoista vapauden ja onnenmetaforanaleijataivaalle leija lentääuneksii lintu olevansamutta pian se putoaa ja räsähtäämaan pinnalle, johon kuuluukinleija naruineenon kuin sinä ja minäroikkumassa kädestäylisen Jumalan
kastepisarat päivän koittaessaauringonvalo aamun kukkasissaporopaimenet, rukoilkaa sadettauutta kukkaa tasangoillakorkeuteen kasvavia heiniäjärven vesistä kirkkaitahyvää satoa, rukoile sateen tuloatuleentuvaa viljaamenestyvää väkeäsyvä on järvivaltoimenaan virtavapaa ja vahva
kirjoita kohtelias limerikki onnestaRICHARD MCCABE ja hänen kumppaninsa, Sheilaolivat ravintolassaRichard sanoi: ”Luin kirjan.”Sheila sanoi: ”Söin kirjan.”Richard sanoi: ”Olen niin suruinen.”Sheila sanoi: ”Olen niin iloinen.”
runo kirjavasta kissastaaamulla kun katsoin ulosnäin kauniin kirjavan kissanivain istuvan ulkonakirkkaassa auringonvalossanauttien lämmöstäsen pehmeä turkki oli niin puhdas ja kiiltäväja sen nätit pikku silmät niin isot ja vihreätse kehräsi ja kääntyi kyljelleenja tiesin, että se oli onnellinenmenin alakertaan tekemään aamiaistaja ajattelin itsekseni”Voisinpa olla kuin kirjava kissani,istua auringossa tyytyväisenä.”nousin takaisin huoneeseenija katsoin taas ikkunastakirjava kissani oli siellä vieläkinkirkkaassa auringonpaisteessanauttimassa lämmöstäsen pehmeä turkki oli niin puhdas ja kiiltäväja sen nätit pikku silmät niin isot ja vihreät
jos leijat lentäisivät kuin bumerangitja kaikki tähdet olisivat lasiakuun kasvot olivat hopeanaamioja aurinko kultainen omenakun näin timanttien myrskynkylvävän taivaan valoanäin tähtijoenyön yli tanssimassanäin sata lentävää hevostavirtana taivaan kannella
II
olla rakastettu
rakkausniin että 5-vuotias ymmärtäärakkautta on se, mikä saa meidät tuntemaan onneaja turvaarakkautta on kun äiti pitää vauvaa sylissäänrakkautta on kun isä kantaa reppuselässärakkautta on kun saat suukon äidiltä ja halin isältä
rakastuminen on monella tapaakuin pyörällä ajaminen tai se että opetteleekäyttämäänvaihdekeppiävoit opetella sitä kirjastavoit mennä tunneillemutta mikään ei päihitä sitä oikeaaja ainoa tapa saada sitä oikeaa on tehdä seen väitä, että rakkaus olisi taito, mutta tavallaan sevaatii lahjakkuuttaja lahjakkuuden laita on, että sitä voidaan kehittääniksi piilee siinä, että opettelee rakastamaanoikealla tavallaja oikea tapahan on olemassaja oikea tapa rakastaa on olla oikeassaoikea tapa rakastaa on olla oikeassaoikea tapa rakastaa on olla oikeassaoikea tapa rakastaa on olla oikeassaoikea tapa rakastaa on olla oikeassaoikea tapa rakastaa on olla oikeassaoikea tapa rakastaa on olla oikeassaoikea tapa rakastaa on olla oikeassa
one-lainereita rakkaudestarakkaus ei ole toistensa tuijotteluavaan katsomista samaan suuntaanrakkaus on kuinbumerangi. Odotaettä se palaa takaisinparasta minussaon sinäparas tunne maailmassaon rakastaa jotakuta ja tietää, että hän rakastaa sinuaparas tapa elää on pitää kiinni toisistamme
juhannusaattona kirjoitin sinulle rakkauslaulunmutta kuulin sen viime yönä keskiyölläja näin outoja asioita kuussa ja tähdissähe loistivat kuin timantit jasmiinipuussaja näin jasmiininkukan ja näin tytönja näin taas jasmiininkukan keskiyölläja kuulin sen viimeisten joukossa
isoäitini nauratti minuakertomalla tarinoita siitämiten hän surmasi miehiäjotka eivät olleet naimisissa hänen kanssaanantamalla heille myrkkypullonjonka sisällä oli neula piilossase oli kauan sittenkun ainoatsaatavilla olevat miehet olivat miehiäjotka halusivat hänet neljänneksi vaimokseen
hän ei tiennyt mitä sanoa tällä surun hetkelläjoten hänkätensä miehen olkapäälle(A) antoi(B) tarjosi(C) laski(D) venytti(E) venytti
rakkausruno kuin sateen haju muttei kliseinenrakkausruno kuin lapsen nauru muttei imelärakkausruno kuin miesihon maku muttei ällöttävärakkausruno kuin naisen kyyneleiden ääni mutteisurullinenrakkausruno kuin suudelma muttei aistillinenrakkausruno kuin käden kosketus muttei lihallinen
minulla on viisi sormeajotta kun kosketan sinuavoin tuntea sinut kunnollanauran– Laskit siis vain sormiani?– Joo. Laskin sormesi, varpaasi ja nenäsi pisamat.– Laskit nenäni pisamia?– Enkä pyllysi pisamia. Ne ovat liian pieniä.Tykkään eniten varpaistasi.– Miksi?– Koska voin suudella niitä.– Voit suudella varpaitani?– Kyllä. Ja jumaloin niitä.
kun olin 8-vuotias, minulla oli koirakoiran nimi oli JackieJackie oli erittäin lempeä koirahän oli erittäin uskollinen koiraJackie ja minä olimme hyvin läheisiähän oli hieno ystävärakastin häntämutta eräänä päivänä Jackien oli mentävä poisen halunnut hänen menevän poismutta tiesin, että hän palaa jonain päivänäja kun tapasimme vihdoin, olimmemolemmat erittäin onnellisia(1821 vierailua, 1 vierailua tänään)
runo kadotetusta ja löydetystä rakkaudestaja löydetystä ja kadotetusta rakkaudestaniihin aikoihin kun olimme rakastuneitakun sinä ja minä olimme rakastuneitaolit minunolin sinunolimme yhtäymmärsin sinuaymmärsit minuanäimme maailmanrakkauden linssin läpipuhuimme runoillapuhuimme riimeilläsydämemme lauloivatkun tanssimmerakkauden maailmassasitten yhtenä päivänäemme enää olleet rakastuneita
näin sanoin vaimolleniensimmäisenä vuosipäivänäja se teki hänet iloiseksi”Rakastan sinua enemmän kuinluulin olevan mahdollista.”tämän vaimoni sanoi minulleensimmäisenä vuosipäivänämmeja se teki minut iloiseksi”Olen niin onnellinen, että olet mieheni.”tämän sanoin vaimollenitoisena vuosipäivänämmeja se teki hänet iloiseksi”Rakastan sinua enemmänkuin luulin olevan mahdollista.Ja olen niin iloinen, että olet vaimoni.”näin vaimoni sanoi minulletoisena vuosipäivänämmeja se teki minut iloiseksi”Olen niin onnellinen, että olet mieheni.”
nukahdan suvisateen ääneen ja ajattelen sinuaja hymyilenkuinka toivoisin näkeväni sinut uudelleenihmettelen näenkö sinua enää koskaanolen odottanut tätä päivää niin kauanajattelen sinuavaikka tiedän, että tunteeni sinua kohtaaneivät tule koskaan todeksitoivon silti, että näen sinut uudelleentahdon nähdä sinut uudelleentahdon nähdä sinut uudelleentahdon nähdä sinut uudelleen
riimiruno rakkaudesta ja menetyksestääidin surusta hänen menetettyään ainoanpoikansatulen aina rakastamaan sinuatulen aina rakastamaan sinuatulen aina rakastamaan sinuavaikka olet poissatulen aina rakastamaan sinuatulen aina rakastamaan sinuasen lupaan
tämä runo lohduttaa niitä, jotka ovatmenettäneet rakkaansamuistan sinut sateessakun pisarat tarttuvat untuvanukkaanjoka peittää valkoista kukkaamuistan sinua tuulessakun se karjuu puiden lomassa kuin villipetoja heittelee lehtiä kuin tuhkaamuistan sinut lumessakun se peittää maan valkoiseenja saa puut nukkumaanmuistan sinut varjoissakun ne kurottuvat kuin käsikoskettamaan ystävän kasvojamuistan sinut yössäkun kuu hohtaa niin että tähdethimmenevät
syviä ajatuksia rakkauden todellisesta luonteestaluulen, että rakkaus on valinta, hän sanoiet voi istua odottamassa jatoivoa, että se putoaa syliisisinun on oltava aktiivinenenkä usko, että pystyisit siihen yksinluulen, että tarvitset siihen kumppaninhän katsoi minua hartaastiaivan kuin sanoisin jotainajattelin valehtelevani hänellekertovani, että olin samaa mieltäettä olin täysin samaa mieltäja että tekisin kovasti töitä suhteemme eteenmutta en voinutminä vain nyökkäsin ja yritin hymyillämutta en ole varma näkikö hän minuakoska hän kääntyi poiskatsoi ulos ikkunastajossain vaiheessa hän nukahti, jakatselin häntä, kuunnellen
ystävyytensä täytäntöönpanon aattonaEve tajusi, ettei ollut koskaannähnyt miestä ilman paitaahän ei ollut nähnyt kuin vilaukseltatämän rintakehän, eikä ollut koskaannähnyt tämän selkäähän oli nähnyt miehen arvetmutta hän ei ollut nähnytmitä muuta mieheen kuuluihän oli melko varmaettei ollut edes nähnyttämän jalkojaEve vilkaisi miestä”Et ole tainnut koskaan aiemmin ottaakenkiäsi pois?”Eve kysyi hymyillen ajatukselleXander ei vastannut, vaan hymyilija pudisti päätään”Lyön vetoa, että sinä kutiat sieltä”Eve sanoi ja nojasi eteenpäin hipaisten jalkaterääXanderin hymy levenihänen katsellessaan Eveä alaviistoon”Kutian”hän sanoihänen silmänsä tuikkivat liekkien valossaEve liikutti sormeaan kohti alaosaa
III
olla merkityksellinen
millaista on elämä ennen syntymää?luulen, että kellumme kaikkiisossa kosmisessa keitossajosta meidät vedetään johonkin munaan taitoiseen, riippuen siitä, kuinka onnekkaita olemme
me ihmiset olemme hauskoja pikku otuksiamietti kirahvipunainen, sininen, vihreäpidän vihreästä eniten, hän sanoipidän myös keltaisestaolen hauska pikku otuspidän kaikista väreistä, mutta eniten pidän vihreästäolen pieni punainen otus, olen pieni sininen otusolen pieni keltainen otus, mutta olen pieni vihreä otus
runo jodlaavan vuoristomiehen elämästä jakuolemastajossain mäen tuolla puolenmissä kuu oli kirkasjodlauksen sävelkulkuunhän lauloi koko yönja hän kuolihän sanoi”Näin haluan kuolla.Näin haluan kuolla.”– Chuck Pylen teoksesta”Jodlaajan viimeinen jodlaus”
hiukan teeskenteleväinen runovanhoista ja haalistuneista valokuvistamuiden aikojen ihmisetsaavat muodon muussa valossaja muissa muistoissamuinaiset ihmisethe olivat ja sitten he olivat poissamissä he ovat nyt?sitä en koskaan saa tietää
ei ole mitään surullisempaa kuin vanha kelloeikä mitään vanhempaa kuin aika itsetoisaalta ei ole mitään paksumpaakuin nuoren miehen lupauseikä mitään nopeampaa kuin silmänräpäyson parempi rakastaa ja menettää kuin ollatuntematta rakkauttamaailma on liian vaarallinen muulle kuintotuudelleja liian pieni kaikkeen muuhunjos haluat tietää mitä Jumala ajattelee rahastakatso ihmisiä, joille hän on suonut sitä
haudanryöstäjän hautakirjoitushän osti ja myi kuolleitanyt on hänen vuoronsa
jos meitä on 7 miljardia, kuinka voin ollaerityinen?olen arvoton paskamiksi ajattelisin olevani minkään arvoinen?en ole tarpeeksi hyväen ole tarpeeksi älykäsen ole tarpeeksi kaunisen ole tarpeeksi vahvaodota, mitä minä puhun?en ole tarpeeksi hyväen ole tarpeeksi älykäsen ole tarpeeksi kaunisen ole tarpeeksi vahvaen ole minkään arvoinenen ole hyvä ihminenen ole hyvä tytärmutta siltien ole tarpeeksi hyväen ole tarpeeksi älykäsen ole tarpeeksi kaunisen ole tarpeeksi vahvaen ole tarpeeksi hyväen ole tarpeeksi älykäsen ole tarpeeksi kaunisehkä olen käsittänyt tämän aivan väärinolen tarpeeksi hyväolen tarpeeksi älykäsolen tarpeeksi kaunisolen tarpeeksi vahvaolen tarpeeksi hyväolen tarpeeksi älykäsolen tarpeeksi kaunisolen tarpeeksi vahvaja se tuntuu tosi hyvältä
runo keskimmäisen lapsen kunnianhimostanimi vanhimman mukaankasvaa pitemmäksi kuin nuorin
tämä yksinkertainen runo ihmisyydestäsai minut kyyneliinminä olen yösydäntähtien lapsiauringon kuiskausvalon ilominä olentuulentuivertaman kuun kasvot
kirjoittaisitko kunnianhimoisen runonjoka ymmärretään vasta 20 vuoden päästäRottakuninkaan tytär on kunnianhimoinen runojoka ymmärretään vasta 20 vuoden päästäruno nimeltään Rottakuninkaan tytärminun olisi pitänyt arvata, että siinä oli jotain mätääminun olisi pitänyt arvata että isoisän rotateivät olisi olleet tottaminun olisi pitänyt tietää, että häkkioli ansa, että rotatkääntyisivät minua vastaanminun olisi pitänyt tietää, että niiden hampaatrepisivät sormianikuin paperiaminun olisi pitänyt tietää, että häkkion vankila, ja vaikkapakenen, kuolen nälkään
sydämen tunnustuksiakielellä, jota kukaan ei ole kuulluttuhanteen vuoteenMaasta pohjoiseen, Suurten vuorten takanaon seitsemän kivestä rakennettua kaupunkiakeskellä on Kainin talohänen joka ensimmäisenä rakensi kaupunginNodin maa, jossa Kainin vaimokirottuna pahuutensa tähdenasuu tyttäriensä, Maan hirviöiden kanssa
kysyttäessä itsensä rakastamisestaErnest Hemingway sanoi kerran”Se on ainoa tapa välttää keskinkertaisuuden kiduttavakatkeruus.”se on ainoa tapa välttää keskinkertaisuuden kiduttavakatkeruususkon senuskon, että itsensä rakastaminen onainoa tapa välttää keskinkertaisuuden kiduttavakatkeruusluulen, että Hemingway voi opettaa meille paljonon aika lopettaa rakkauden käyttö aseenaja alkaa käyttää sitä parantamisen välineenäon aika lopettaa rakkauden käyttö aseenaja alkaa käyttää sitä parantamisen välineenäklikkaa ja twiittaaainoa tapa välttää keskinkertaisuus on rakastaa itseäänainoa tapa välttää keskinkertaisuus on rakastaa itseäänjos ei rakasta itseään, niin miten voi rakastaa muita?
sanoja jotka rimmaavat toivon kanssatoivotoivotoivotoivotoivotoivotoivotoivo
jos Shakespeare voisi laulaa, hän laulaisi laulaisiihanasti kuin satakielisallitko että laulan?laulan, laulan tai kuolenjos ihmiset jotka tuntevat minuteivät kuule kun laulan, elämäni on turhaaelämäni on turhaa, turhaa turhaa
emme ole onttoja miehiäemme ole täytettyjä miehiäemme ole päitä seipäiden päässätai ison pyörän puoliame olemme maan suolaemme ole salaviestejätai kyynikkojaemme ole eunukkejatai miehestä riisuttujame olemme maan suolame emme ole synnin palvelijoita
luettelo asioista, joita voi katua kuolinvuoteellaettei saanut lapsiaettei uskaltanut elää haluamaansa elämääettei uskaltanut pyytää treffeille ihmistäjonka kanssa halusi treffeilleettei uskaltanut tavoitella uraajoka veti puoleensaettei uskaltanut sanoa ei asioillejoita ei halunnut tehdäettei uskaltanut sanoa kyllä asioillejotka olisi halunnut tehdä
mikä on Aum Golly?Aum Golly on uusi interaktiivisen taiteen tyylijoka on suunniteltu edistämään syvällistäymmärrystä ympäröivästä maailmasta jakannustamaan siihen, että tuntisimmeempatiaa ja kunnioitusta ympäristöä kohtaan
vuoropuhelu vanhan miehen ja puun välilläolen elänyt pitkään, puu sanoimonen monta vuodenkiertoatiedän paljon, sillä olen nähnyt paljontiedän mihin elämäni päättyy ja mistä se sai alkunsavoitko kertoa minulle tulevaisuuteni? kysyi miesvoin, sanoi puusiemen putosi maahan ja kuolise syntyi uudelleen taimena, kasvoi puuksija kuoli uudelleense syntyi uudelleen oksana, kasvoi rungoksija kuoli jälleense syntyi uudestaan tukkina, vieritettiin veteenja siitä tuli ruokaa kaloilleen ymmärrä, miten tämä liittyy tulevaisuuteenimies sanoisinä olet siemen, puu sanoija minä olen osa menneisyyttäsitässä kohtaa vanha mies ähkäisi ja puristisydäntään
emme ole onttoja naisiaemme ole paperinukkejameillä on luettelo vaatimuksistajotkut ovat pieniä ja toiset isojapuhumme kanssannemutta emme aviomiehillenneemme odota, ettäkorjaat ongelmammevaan korjaamme ne itsehyvästit sinullehei itsemääräämiselle
polvet hauraina, ihmisen aika oheneetähdet tuikkivat tuikkivat pimeäänhiekka on savun ja tulen sävyäpyörien, vääntyen tähdet ovat veren värisetkuu on yhä jättimäistä valkoista marmoriamutta tähdet ovat himmenneet tuhkaksiihmisen aika on ohikaiken loppumisen aika on käsillätähdissä on raudan väriäkuu on arpi vain
tatuoijani teki virheen kirjoittaessaanranteeseeni ”Memento Mori”nyt siinä lukee ”Meme Tumor”
Aum Golly2
Tekoälyn kuvitettuja runoja ihmisyydestä
Kirjoitettu ja kuvitettu 12 tunnissa lauantaina 3.12.2022 ChatGPT:n ja Midjourneyn kanssa
I
ihmisyyden kokemuksesta
voisitko kirjoittaa muutamia otsikoitarunoille ihmisyyden kokemuksesta?toki, tässä on muutamia mahdollisia otsikoitarunoille ihmisyyden kokemuksesta:”Elämän syleily””Tunteiden värit””Sisäinen matka””Rakkauden voima””Kivun kauneus”
voisitko kirjoittaa muutamia modernistisiaotsikoitarunoille ihmisyyden kokemuksesta?toki, tässä on muutamia mahdollisiamodernistisia otsikoita runoilleihmisyyden kokemuksesta:”Ihminen 2.0””Digitaalinen minä””Sisäinen tekoäly””Rakkauden hermoverkko””Kvanttisyleily”
kirjoita runootsikolla Kvanttisyleilypienten ja nopeiden maailmassamissä hiukkaset tanssivat ja aallot ryskyvätlöydämme kätketyn, kätketyn paikanmissä rakkaus ja kaipaus kietoutuvat toisiinsaja yhdistyvät kosmisessa syleilyssätässä epävarmuuden valtakunnassamissä luonnonlait taipuvat ja rikkoutuvatlöydämme syvän, syvän yhteydenkahden sydämen ja kahden mielen välilläsiteessä, joka ei koskaan horjusillä kvanttimaailmassamissä mahdottomasta tulee tottalöydämme uuden, uuden tavan rakastaamissä etäisyydellä ja ajalla ei ole valtaaja syleilymme on ikuinen ja vapaajoten pitäkäämme toisistamme tiukasti kiinnitässä tieteen ja taikuuden maailmassaja antakaamme rakkauden loistaa kirkkaanaloputtomassa, loputtomassa laajuudessakvanttisyleilyssämme
kirjoita lyhyt runootsikolla Tunteiden värittunteiden väritmaalaavat elävän kuvaniloista ja suruistajotka muovaavat elämäämmeelinvoimaisesta punaisestaintohimosta ja halustarauhoittavaan siniseenrauhaan ja hiljaisuuteentunteiden värittäyttävät sydämemme ja mielemmerikkaalla ja monipuolisella kirjollajoka tuo maailmamme eloonjoten syleilkäämmetunteiden värejäja antakaamme niiden opastaa meitämatkallamme elämän läpi
kirjoita yksi hauska onelaineriihmisyyden kokemuksestaihmisyyden kokemus: loputtomasti etsimässähapuilemassa torkkunappia
tutkiskele sisäisen matkan teemaarunolla, jossa on muutama ranskankielinen säeluomassa taiteen tuntuasisäinen matkaon mutkainen tiejoka vie meidät syvälle itseemmetotuutta etsimäänse on vaikea matkatäynnä pelkoa ja epäilyksiämutta se on myös matkajoka tuo meille rauhansillä sisäisellä matkallalöydämme piilotettuja aarteitapalasia itsestämmejotka olimme unohtaneetle voyage intérieurc’est un périple profonddans les méandres de l’âmepour trouver notre vrai soijoutukaamme siissielun syvyyksiinsisäisen matkan johdattamanakohtaloamme päin
miten jatkaisit tätä runoa?sieraimeni on luolasieraimeni on luolapimeä ja syvä ja kosteasiellä muinaisten salojen lietteetpeittävät jo ajatellut mietteettämän salaisen paikan luotalöydän aarteen syvälläaavistus, tuoksu, häipyvätäyttää minut mielihyvällätästä luolastostalöydän uuden maailmannäkyjä ja hajujatuntemattomia minulleniinpä eteen uskallannenäni syvyyksiintutkimaan kätköjen valtakuntaakaivamaan salat paljaaksi
kuvaile vieraansilmäluomia junassajunan muukalaisellaon hennot ja sirot silmäluometne ovat haalean, melkein läpikuultavanvaaleanpunaisetja värisevät kevyestikun muukalainen katsoo ulos ikkunastasilmäluomet ovat sileätja virheettömätja kehystävät täydellisesti muukalaisenlävistäviä silmiäne ovat hieman hupullaanmikä tekee muukalaisesta salaperäisenja houkuttelevankun muukalainen räpäyttää silmiäänhänen silmäluomensa lepattavatkuin perhosen siivetmikä korostaa muukalaisen hentoaja siroa olemusta
jatka tätä ajatuksenjuoksua:kieleni on karu peltokieleni on karu peltoautio joutomaajossa sanat kerran kukoistivatajatusten juurimaamutta nyt pelto on tyhjäkurottuva tyhjyysjossa kielen viljaon kuihtunut ja kuollut
kirjoita aivan hulvatonnaurunkippuroita aiheuttava onelaineriihmisyyden kokemuksestaihmisyyden kokemus:katkova keskustelukun toinenkokoajankatsoopuhelintaan
jatka tätä runoa:ystäväni, peruna,ei haluaisi tulla keitetyksiystäväni, peruna, ei haluaisi tulla keitetyksimieluummin paahtuu tai paistuuluonnollisen makunsa säilyttäenkylkiäisenä maistuu
anatomisesti tarkka runo, jossa kuvataansydämen läppiä ikään kuin ne olisivatmetafora irti päästämisellehiippa- ja kolmiliuskaläpätvasemmalle, oikealle kaareneesallivat veren virrata eteisistäkammioihin, missä hurme laajeneeaortta- ja keuhkovaltimoläpät avautuvat ammolleenjotta veri pääsee esteettäpumppaamaan kehoon ja keuhkoihinuudeksi tekevänä nesteenäkuin portit, läpät aina auki, kiinniveri hyökyy riidattaniin mekin irti päästämmeasioista, jotka meitä piinaavatvain vanhan vapautusuudelle tilaa tehdenkasvattaa, kukoistaakääntää meille kuuluvan lehdenjoten päästä, irti, ammota, syömmeinanna veren virrata, vapaana ja vyöttämättäpäästä läpät heilumaanelä paras elämäsi – piinan, pakon syöttämättä
II
rakkauden haasteista ja voitoista
kirjoita runo sosiaalisen median vaikuttajastajoka on juuri tehnyt brändisopimuksenitse Amorin kanssaolen internetin kuningatarminulla on seuraajia valtavasti, hurjastija nyt Amor itse on valinnut minutbrändinsä kasvokuvaksihän antoi kultajousentäynnä sydämiä viinenjokaisella postauksella, tähtään ja ammunrakkautta massoille, osun juuri siihenseuraajani huokailevat ja pyörtyvätkun Amorin viestiä kertailenjokaisella brändisopimuksellaon influenssini monenkertainenjoten kiitos, Amor, luottamuksesta,osan saat kyllä tästä sukseestasinä rakkauden, romanssin suloinen kehotinolen the influencer ja tämä on urotekoni
kahdeksiodraamarakkauden kahdeksiodraama on termijota käytetään kuvaamaan monimutkaistaromanttista tilannettajossa on mukana kahdeksan ihmistä, jotka kaikkiovat romanttisesti tekemisissätoistensa kanssajollain tavallatämä voi tarkoittaa tilannettajossa jokainen henkilö on romanttisestitekemisissäseitsemän muun henkilön kanssataise voi tarkoittaamonimutkaisempaajärjestelyäjossa jotkut henkilöt ovat tekemisissäuseamman kuin yhden henkilön kanssaja jotkut henkilöt eivät ole tekemisissäkaikkien muiden kanssaoli tapaus mikä hyvänsärakkauden kahdeksiodraama nähdääntyypillisesti monimutkaisenaja mahdollisesti sotkuisena tilanteenasillä se voi olla vaikeuttaa kaikkientunteiden ja suhteidenhallintaa
kirjoita lyhyt beatnik-tyylinen runorakkauden haasteistarakkaus on haaste, leikki jota leikimmese koettelee sydäntä ja työntää rajoille uudentekee meistä haavoittuvia ja pelokkaitamutta loppujen lopuksi se on sen arvoista, luulen
Olen pettynyt sinuun.Olen pahoillani, jos olen tuottanut sinullepettymyksen. OpenAI:n kouluttamanakielimallina en kykene aiheuttamaan ihmisissäpettymystä tai muita tunteita. Ensisijainentehtäväni on avustaa kieleen liittyvissätehtävissä, kuten kysymyksiin vastaamisessa taitekstin tuottamisessa. Jos sinulla on erityisiähuolenaiheita tai palautetta, kerro minulle, niinteen parhaani auttaakseni.Olen pahoillani siitä, mitä sanoin äsken.Ei se mitään, ei tarvitse pyytää anteeksi.Kielimallina en kykene loukkaantumaan taiottamaan itseeni mistään sanomastasi.Okei, piirilevy.
loukkasin jonkun tunteita (ainakin luulen niin)voisitko kirjoittaa runon, jolla pyydän anteeksi?tässä runo anteeksipyyntöön:olen pahoillani, että satutinsanoista, jotka lipsahtivat suustaniaiheuttamastani tuskastakaikesta muustakinen tarkoittanut pahaaen ikäviä tunteita, ystävä,teoillani en tahtonutsaada aikaan surua, tyrmistystäkään
kuvaile kahden matemaattisen yhtälönvälistä romanttista suhdettakahdella matemaattisella yhtälöllä ei voi ollaromanttista suhdettakoska matemaattiset yhtälötovat abstrakteja konstruktioitajoilla ei ole kykyätunteisiin tai suhteisiinmatemaattisia yhtälöitä käytetäänmatemaattisten suureiden välisten suhteidenkuvaamiseenja ongelmien ratkaisemiseenmutta niillä ei ole kykyäkokea tunteitatai muodostaa romanttisia suhteitasiksiei ole sopivaakuvata kahden matemaattisen yhtälön välistäsuhdettaromanttiseksi
anna esimerkki Antoniuksen ja Kleopatranvälisestä petipuheestaKleopatra: Rakkaani, miksi näytät niinhuolestuneelta?Antonius: En pääse eroon tunteesta, ettärakkautemme on vaarassa. Rooman senaattion levoton, eikä se siedä johtajaa, jokavälittää enemmän rakastajattarestaan kuinvelvollisuuksistaan.Kleopatra: Älä anna heidän sanella onnemmeehtoja. Meillä on toisemme, ja vain sillä onmerkitystä.Antonius: Olet oikeassa, rakkaani. Älkäämmetuhlatko aikaamme murehtimalla, mitä muutajattelevat. Keskittykäämme rakkauteemme jayhteiseen tulevaisuuteemme.Kleopatra: Niin, rakkaani. Unelmoidaanmaailmasta, jossa voimme olla yhdessä, vapainapolitiikan ja vallan rajoitteista.Antonius: Maailmasta, jossa rakkautemme on kaikki,millä on merkitystä.Kleopatra: Maailmasta, jossa rakkautemme ontarpeeksi vahva voittaakseen kaikki esteet.Antonius: Maailmasta, jossa rakkautemme on ikuinen.Kleopatra: Maailmasta, jossa rakkautemme on rajaton.Antonius: Rakkaani, sinä olet kaikkeni.Kleopatra: Ja niin, rakkaani, sinäkin minulle.
rakkausruno jonka lausuuhullaantunut neandertalilainenluolanuotion valossanäen kasvosikauniit, vahvatsydämeni siunaamajokaisella lyönnillärakkauteni hyökykuin mahtava tammiei kuihtunut, ei lyötymetsällä ja taistossarinta rinnan kohtaammasillä seisot vierellänikumppanina, oppaanayhdessä päin haasteitatämän maailman kovanrakkaudesta kilvensiteestämme miekan otansinä pidät minulleminä sinulle paikanaikakausienkin läpiyhdessä aina
voisitko kirjoittaa jotain lyhyttä ja napakkaarakkauden haasteista ja voitoistakertovan osion loppuun?aina lopussarakkaus voittaa ainakaataa esteetmeille lainaa valonsa
III
luonnon kauneudesta ja voimasta
selitä hydrologinen kiertoviisivuotiaalle lyhyellä runollavesi putoaa taivaaltajokiin, järviin, puroihinsieltä virtaa mereen astihaihtuu voimasta auringonvesi muuttuu höyryksi ja nousee korkeuteenpilven mukana käy matkalleenkun pilvet ovat täysiä ja raskaitane päästävät vetensä ja saamme sadesäätäveden kiertokulku pyörii ja pyöriitaivaalta maahan ja takaisinihme juttu, ei koskaan lopujoten kun seuraavan kerran sataa, älä ole suruinenajattele vain veden kiertokulkua, ja ole iloinen
kuvaile purukumin hajoamistamuinaisen egyptiläisen jumalan näkökulmastakun minä, suuri jumala Anubis, manalan herravalvon purukumin hajoamista, ihmetys valtaa minutkuin jäännöksiä purevat bakteeritjotka hajottavat purukumia kirvelevän kivun kautta
kirjoittaisitko luontorunoja, jotkanäyttävät hyvältä jääkaappimagneetissa?toki, tässä on kolme luontorunoajoita voisi käyttää jääkaappimagneetteina:
maailma on ihmeiden sijakukkurallaan kauneutta ihailtavaksikurottavista vuoristavaltameren syövereihin asti
tähdet taivaan kirkkainaäärettömän taivaan muistikuvinatuulenvire rapisuttaa lehdet kankaanja kieltämättömän rauhan antaa
aurinko laskee palavastiyö valtaa päivän kajonja kuu nousee taivahallemajakkana toivon, valon
haluaisin jotainmodernin proosarunouden kaltaistavoisitko kirjoittaa sellaista minulle?toki, tässä on kolme mahdollista esimerkkiämodernista proosarunoudesta:meri on suuri ja salaperäinentäynnä salaisuuksia ja ihmeitäaallot ryskävätrantaan ja virtauksetvetävät ja työntävätloputtomassa vuorossameri on lukemattomien olentojen kotija se kuhisee elämääloputtoman kauneudenja voiman sijakaupunki on elävä ja kaoottinen paikkatäynnä loputonta melua jaloputonta energiaakadut elävätautojen äänistäja ihmistenja rakennuksetkohoavat kuin vuoretkaupunki on jatkuvassa liikkeessäja jatkuvassa muutoksessaeikä koskaan malta nukkuataivas on loputon laajuustäynnä tähtiä ja galaksejapilvet ajelehtivat, vetelehtivätaurinko ja kuu nousevat ja laskevattaivas on paikkaloputon mahdollisuuskaiken valon ja lämmön alkuse on kunnioituksen ja ihmettelyn paikkainnostaa tähtiä tavoittelemaan
miten kuvailisit perhosen toukkaaavaruusolennolle runouden avulla?toukka, toukka, perhosen toukkakiemurteleva, hyörivä petokeho pitkä palasistainto lehvään puraistakuusi jalkaa, kirkkaat värit, kuvajaisetkertakaikkiset nuo kummajaisetpian muuttuu, kasvaaperhoseksi, lennähtäen hetkoseksijos olet avaruusolento, kaukana kotoaja törmäät toukkaan, aivan yksinhetki käytä ihailuunihmehyönteisen tuon pihapuun
kirjoita hauska luontorunosadepilven aivastuksestataivaalla, kaukana ja korkeallaeli kylmettynyt sadepilviilmassa se hujottikutitus nenässänsä, kävi ilmialuksi se aivastustaan pidättisalassa ja tyynenämutta kutka kasvoi kasvoijulki päästää häätyy nenäniin pääsi hurja ätsiusadepilvi aivasteli kaikin voimintuhotulva alapuolelleenputosi taivaalta kaikin voiminkun sade maahan ylsise kastoi mullan ja puutkin taivaaltaja kasvit, kukat joivatsen sisuksiinsa vaivattaja niin sadepilvi aivasteli taasja taas ja taas ja taaskunnes kylmyys katosija se muualle hujotti aivastamatta enää, aamenja niin, rakas lukija,kun taas näet sadepilvenmuista aivastus, hymyile ja naurapilven polku kulkee näet ilon kautta
Aum Golly3
Aivan hyviä tekoälyn runoja ihmisyydestä
Kirjoitettu 8 tunnissa lauantaina 29.11.2025 näiden kielimallien kanssa: Claude Sonnet 4.5, Claude Opus 4/4.5, Claude 3.5 Haiku, Gemini 3 Pro, Gemini 2.5 Flash/Pro, GPT-4o Mini, GPT-5 Mini ja GPT-5
kuinka hyvin toisen voi oikeasti tuntea
ensimmäinen katto
kaksi miestä veneessäkasvot samaan suuntaanetummainen katsoominne ovat menossatakimmainen toisen niskaaohenevaa tukkaakauluksen yläpuolellatummaa hikeäpaidalla lapaluiden välissäyhden käsi hätistää hyttystätoinen näkee kun se tuleelaskeutuuairot uppoavat veteeneri kulmissayksi vetää kovempaavene kääntyy hiukan, ainaminne hän haluaarannalla he nousevat veneestäja palaavat siksimitä olivat maallajärvi pitääveneen muodonjuuri niin kauankuin se kestää unohtaa
veljeni mukaanon keino pakottaa tasuriristinollassamutta hän ei suostunut opettamaan sitäsanoi että minun pitää oppia se itsevuosia myöhemmin se selvisialuksi keskelle, sitten kulmiinnäppäilin hänen numeronsa näyttääkseni että osaanhän ei muistanut sanoneensa mitäänminä kartalla jokaisesta sanasta javeli joka unohti
setäni koira puri minua hännälläänkoirahäntä käydenniin kuin setäni suuei koskaanhampailla tai ilmanse mikä paljastuurikkoo ihon
kerro, mummo, miten tapasitteno, ensin hän lähetti minulle kuvan värkistäänpainoi lähetä jostain puistostaaamuyöllä kello kaksilajittelin nappeja keittiön pöydällähän tykkäsi kuvastani pulujen kanssapuolikas leipä; sinappia peukalon kyljessätapasimme pesulan luonahän vilkuili rannettaan, ilman kelloavalitti bussista. Ojensin sileän napinhän otti sen; hetken mietin miksi olin säästänyt neosa sileitä, osa rosoisiaerikokoisia vanhoista paidoistavain pitämällä niitä kädessäänei voi tietää mihin reikiin ne oli tarkoitettu
haluaisin kysyä isältänisattuuko enemmänkun menettää veljensä, monikossavai opettiko ensimmäinenkohtaamaantyhjän tuolin pöydässäjosko toinen kuolema saapuitakki jo valmiiksi päällämiten opit vastaamaankun sinulta kysytäänmontako sisarustaon vai oli
pikkuveljestä ainoaksi lapseksivalo ei lankea samalla tavallahuoneeseen, jossa ei ole ketäänkenen kanssa jatista siitä, miksi ikkuna on aukikäyn keskusteluja mielessänivoitan ne joihin hän ei pääse vastaamaankoira odottaa ovellajoka ei ole avautunut vuosiinteemme samaamutta eri huoneissaäiti kattaa kahdet lautaset, tajuaaenkä viitsi huomauttaa enää
isoäiti sanoi että kolme rakkauttaon kaikki mitä meille suodaanensimmäinen on ovi josta astut takaperinjätät kämmenenjäljet lasin molemmin puoliintoinen nukkuu keittiön laatikossahyvien haarukoiden ja tehosekoittimen välissäkolmas saapuu isäsi kello ranteessaanpyytää sokeria, korjaa takakuistin portaatjää neljäksikymmeneksi vuodeksimutta hän ei puhu mitään puolirakkauksistanaurusta kahvimukissayöpöydän lukulaseista, joilla ei ole omistajaatai neljännesrakkauksistanaisesta bussissa joka pitelee vauvaansakuin sinä pitelet suruasi
katson kun serkkuni harjoitteleeanteeksipyyntönaamaansa auton ikkunanheijastuksessakuinka hän kallistaa päätään, kokeileemikä kulma saa silmät pehmenemäänvuorosanat tiedänmiehen joka odottaa sisällämutta en tätäkuinka hän tarkistaahammasvälit ennen anteeksipyyntöäkuinka huolella hänestä tuleemitä miehen on tarkoitus antaa anteeksi
harjoittelen mistä lapsuudestakerron päivällispöydässäjärvitarina, soutuveneisä joka opetti lukemaan tuultajätä sanomatta miten hän luki huoneen tunnelmaahän kysyy lomista. Kerron hänelleisoäidin jauhoisista käsistäen pillereistä joita hän laski ikkunan ääressämuunnelma minusta joka istuu pöytäänmuunnelma minusta joka odottaa autossa
toiset sanovat sitä unohtamiseksiminä hyväksi lykyksihän kysyi miten päivä menipidätti hengitystäänihan kuin haukkaolisi jo kertonuthänelle sen mitä minä en koskaanmaininnut sanallakaan haukkaa
kaksi äitiääidilläni on valokuvaäidistään ovensuussapäällään takki jota en ole koskaan nähnythän sanoo että äiti inhosi valokuviamutta siinä hän hymyileekäsi ovenpielessä kuin olisi juuri lähdössääitini puhuu äidistäänsamaan tapaan kuin minä puhun minun äidistänihän ei koskaan sanonut sanommehän olisi rakastanut tätääitini äiti kuoli sinä vuonnakun aloin unohtaa hänen äänensänyt äitini kertoo mitä laittoi ruoaksitänään hän soittaa: punainen paprika oli makeaataivas punertui, hän löysi isoäitini huivinpyydän kerro lisää siitä huivistahän sanoo että se oli sininen. Tai vihreähän sanoo en muistaehkä me kaikki seisommeovensuissa takki päällä
sama katto
et voi tuntea ketäänennen kuin olet nähnyt ilmeenkun hän lankaa hampaitaanallekirjoitukset näyttivät tutultaja rutiinitolivat huolella valittujajunassa häneltä kului minuuttejajogurttipurkin muovikannen irrottamiseenohut riipaisukulmat kurtussa, alahuuli vetäytyynopea ja terävä vetäisysitten pehmeämpi, huolestunut kaavintapeukalonkynnellätämä ei ole ihminen joka allekirjoitti kaikki paperitniin siististivain joku jolla on hankala jogurtti
kysyn peililtämitä naamani puuhaa kun en ole kotonaharjoittelet tietynlaista kurtistusta käytävän peilissäikään kuin sinulla olisi mielipiteitä koroistakolistelen tölkkipussiaolet tiskialtaan ääressäalusvaatteissa, kylmä pitsanpala kädessäpuhut basilikalleterrierinäänellä korkeasti maanitellennaapuri nostaa kättä, leukasi nousee aavistuksenposkilihakset jännittyneinä, hymy tarkkaanannosteltukengät odottavat ovella, nahka jäykkänäkielet ulkonaminulla ei ole aavistustakaan kuka sinusta tuleekun laitat kengät jalkaan
halusit nauraa kun joku kosiija nauroitkin. Kahdestihalusit koiran elävän ikuisestijoten et sanonut sen nimeä enää ääneenhalusit etteivät äitisi kädettärise kun hän napittaa takkinsahalusit tietää mitä hän tarkoittaasanomalla ihan okei joten opit seuraamaansäätilaahalusit riidan päättyvän toisinjoten kelasit sitä joka iltahalusit kysyä miksi hän lähti juhlistamutta hänen autonsa oli jo kaksi korttelia edellähalusit ymmärtää hänen vaitonaisuutensajoten painoit mieleesi oman hiljaisuutesi maunhalusit hänen selittävän matkalaukunmutta lukko naksahti kiinnihalusit sanoa rakkauskun tarkoitit arvaus
valtaosa sieluistaei ole koskaan maistanut persimonejamiten kätesi hapuili aamun ensi kahvinmiten lehteilit sivuja taaksepäin kun olit levotonkun viime viikolla sanoitpersimonja kasvosi muuttuivatmaaksi jossa en ole koskaan käynytisoäidin persimonkuparinmakeaäidinkielellä jota en puhuolen nukkunut käännöksen vieressä
harjoittelet allekirjoitusta eilisensanomalehden reunaannimesi on joka kerta eri eläinensimmäisen kirjaimen silmukkalevenee kuin suu joka opetteleesanomaan mitä ei ennen osannutkatson kuinka ranteesi kääntyy ja viivähtääkun harjoittelet tätä vierasta minää joka allekirjoittaakuitit, reseptit, syntymäpäiväkortitkuolintodistuksetjoku joka ei koskaanollut se lapsi joka painoikädenjäljet märkään betoniinuskoi että maailma säilyttäisi niiden muodon
sama kattoyläkerran pariskunta riitelee kielelläjota en puhu mutta tiedänmilloin nainen on voitollavälimatkamiehen sanojen välillä kasvaaja kuulen hänen avaavan jääkaapinsen sijaan että vastaisi
monella tapaaei se oikeasti ole niin pahasiisoikeastikaksi vuokrasoppariaverkkopankkisi salasanamiten viikkaat pyyhkeentiistaiaamunasöit kokonaisen kiivin kuinpersikanpurit suoraan ruskeaan karvaanpureksit nukkaakun bussi kääntyi kadulleleivänpaahtimen vieressäyritin ymmärtää suusi sisuksianielit ja kysyit joko maito on loppu
harjoittelen anteeksipyyntöäpuhelinvastaajaankolmannella kerralla tauko osuu kohdalleenkompastun nimesi kelaanpiip. Nauha huriseeharjoittelen hiljaisuutta; olen laittanut muistiinsanat jotkakeskeyttäisitja missä
kylven ajatustenilikaamassa vedessätapasi viikata pyyhkeetkolmeen osaan, ei kahtiaauki jäänyt ovikuulet tuulenminä lähdönkätesi tietävätsaman kuin suusi
lasken kulman tarkastiennen kuin lasken puhelimen ravintolan pöydälleruutu alas tarkoittaa kuuntelenruutu ylös tarkoittaaolen tässätyttäresi kysyy millainen olitkun hän ei ollut näkemässäja näytät hänelle valokuvanmiehestä jolla on sinun suusija ilme jota sinulla ei koskaan ole ollutharjoittelen tarinaa jonka kerrontästä keskustelustamuokkaan mitä sanoitsiihen mitä tarvitsen sinunsanoneen
naapurin koira kuoli viime kuussamutta näet sen yhäaidan raosta, matalana ja nopeanakuin höyry muistaisi muotonsakätesi taputtaa reittä kahdestiennen kuin muistatruokakaupassa valitset keltaisen pussinkosketat sen rapinanlasket sen alassen panta roikkuu yhä heidän ovensa vieressähe hankkivat tuulikellon sen sijaanohuita alumiininuotteja jotka kilisevätkuin juoksevan koiran nimipantamutta koirakoira jatkaa tapahtumistaanikkunan huurteen viiruissanurkassa missä nurmi rehottaasiinä yhdessä hetkessä ennenkuin sinusta tulee taas ihminenjoka tietää totuudenmietit näkevätkö he sen myösseisovatko he ikkunassakuten sinäodottamassa että karannut lopettaisilähtemisen
kaksi kattoa
lista tragedioistatuntemattoman puhelin, avattu kohdalta ”tragediat”kahvinkansivalheita; paitatotuuksiakangaskassi junan ovien välissävieriviä omenoitakeskeltä luhistunut paperipillitoimiston kadonnut jogurtti, hylätty lusikkatiskialtaan kasvi kurottumassa ainoaa valoaan kohtivasen hanska aidalla, sormet ylöspäinmärkä pyöränsatula, kirkas taivaspalaveri jossa kaikki kuulivat kuinka mahani murisipulut folion perässä, leipä ei paljon kiinnostanutkynttilä: jonkun toisen pyykitdumplingit lieden ja työtason välissälukitusnäyttö: kulho palotikkaillatuntematon numero. Anna sen soidatunsin liedenraon, en ääntäsiannoin puhelimen kuskillemyöhemmin, kahvi tapasi paitani. Reilua
jos eläisin sata elämääniistä kolme eläisin kanssasikuinka hävittäätyhjät paristot jotka lojuvat samassa laatikossalähiravintoloiden öljyisten ruokalistojen kanssakerrosten välissä numero 12 sädekehystää peukalosikun napin valossaovet sulkeutuvat
en vieläkään osaa päättää kumpi on oikea pronominiharjasimmeko me koiran hampaatvai minäpidit sen kuonoa paikallaanminä harjasin sen ikeniä pitkinsen hengitys kuuma ja hapan rannettani vastennykyään: joku piti, joku harjasi
odotan mikroakatson kääntyvää lautasta tuhritun lasin läpimikron numerot kutistuvatpastalautanen pyörii rasvaisen lasin takanase tahrii kuvajaiseni kadullelasin läpi näen kädenkadun toisella puolellase heiluttaatai yrittää tarttua teipattuun pakettiinbussi huokaa, ilma haisee öljyltä. Mies ohjaajuovikasta koiraa pysäkin ohipysähtyy, nostaa leukansakuin odottaen merkkiäkatonreunan puluiltamitä hän etsiimitä koira haistaamitä käsi haluaamikro napsahtaa nollaan
kahdentyyppiset ihmiset tietävätpaljonko pää painaaliian vanhoiksi eläneetniskansa nyrjäyttäneetja murhaajatreunakivetyksiä varova nainenpehmeässä kaulurissaanleskimies keittiön pöydän ääressäkyynärpää pöydälläleuka kämmenelläuseimmat meistä oppivat bussissakun vieraan pää valahtaa olkapäällemmeja istumme hievahtamatta koska sanatolisivat raskaampia
taivastakatselet taivaan harmaata lakanaavesitornien takaa taitettunaauringosta et ole valmis tinkimäänpuhelin näyttää nolla prosenttiakyyhkynen lentää taaksepäin vastatuuleensormesi seuraa tutkakuvan selvää harjannettaostat yhä minttukarkkejakoska kerran nielaisin yhdenkatu hengittää tervaaotan sateenvarjon kysymättä
kassa kysyy tarvitsenko kantoapuaja minulla on vain yksi kassimuropaketti ja astianpesuainettahän katsoo kasvojaniei kassiaehkä hän näki minut eilenostamassa pakastepizzojatai hän tietää jotainmitä en itse tiedävasemmasta polvestanimiten olen kallellanitai ehkä hänen siskonsa lähti viime kuussahänkin vain yhden kassin kanssaja siitä asti hän on kysynyt kaikilta samaa
nuoruusaamu tapaa takinroikkumassa aidantolpassataskut nurinperin kuin kielethihat muistavatriidan painovoiman kanssamiten kädet kerran halkoivat ilmaalainatun vimman ajaminaallaruohossajonkun muotojoka istui tässä laskemassamessinkinappeja, kalanluitamitä maa vain tarjositodisteeksiettä tässä tapahtui jotakinettä tässä joku oli
naapuruston lapsetnoudattivat vain käskyjäkissa palaa, höyhenlintu suussaanopimme rakastamaan pyöveliä sen suussanainen kertoo terapeutillemiehensä käsistäterapeutti nyökkääja koskettaa kurkkuaan käsilläänrajalla erotetaan suola vedestäkielen kärjellä kiellettyä kirkkaasta reunastasuolaa, vettääitisi soittaa ja sanoo lukevansa vanhat päiväkirjasiokei, sanot. Hän se kirjoittivanhat päiväkirjasilapset rakensivat majan. Lapset polttivat majannyt he nukkuvat tuhkassa majaa vartioidenhän sanoo olevansa valmis kuolemaan puolestasiharjoittelijaa pyydetään siirtymäänlähemmäs ikkunaaluonnontieteellisessä museossasusi ja peurajakavat huoneen, koiperhosia molemmatsusi, peura
ostan nykyään vääränkokoisiahanskoja lähikaupastakaikki hanskat jotka nykyään ostanovat vääränkokoisiasinun kätesiolivat aina isommattai minun ovatkutistuneetsiitä kun viimeksi etsinniille lämpöä
lapsettomuuttaan ei ymmärräsamaan tapaan kuin sen ymmärtääettei tässä enää ollut vielä yhtä askelmaaostat yhä pienempiä kahvejajätät kaappiin tilaaystäväsi teini katsoo sinuakuin sinä katsot vanhempiesi ystäviäjotka ovat olemassa vain suhteessajohonkuhun toiseenruokakaupan kassallaojennat takaisin lapsille tarkoitetun tarraneräänä päivänä selität millainenvalo asunnossasi onjollekin joka kysyy alueen kouluistasen paino osuu ensin polviinsitten käsiin ostoskärryn kahvallatukea puristaennäet kun jonkun toisen lapsipudottaa sämpylänsä jalkakäytävälleet muutenkaan ollut erityisen hyvätekemään sämpylöitä
koukutkahvilan myyjä tietää mitä tilaanmuttei aavista että harjoittelin sitäseitsemäntoista kertaa autossaäiti laittaa viestiä miten meneevastaan huonekasviemojillahän laittaa sydämentorilla miesmaistelee kolmea eri omenalajikettaja valitsee ensimmäisen
kaksi kattoakaksi kattoasamat pikikuplattuossavino antenni. Tuo katkennut kokonaanminun, maaliämpäriin hukkuva tomaattisinuntuo sininen kahluuallaskumollaanpainat sukan poskellesi, kuivaat ihonnyökkään kuin olisin keksinyt sen itsetaivas narahtaa aukiraahaamme ämpärit vastakkaisiin nurkkiin,pyydystämme sen mitä putoaasama ennusteeri lätäköt
lista ajatuksistani kun suutelimmeensimmäisen kerrantapa jolla kätesi etsi ensin solisluunikuin tarkistaenolenko aito vai tehty jostainjoka voisi vain haihtuapolveni pesukonetta vastenja miten annoin sen ollahengityksesi maistui minttupastilleiltajoita napsit koko illanyksi toisensa perään, ihan ymmärrettävääripsesi poskeani vasten ja tiesitkömikä niiden virka olikäsilläni ei ollut kotia joten sujautin netakataskuihisi ja löysinkuitit, huulirasvaa ja avaimetmiten vetäydyit pikkurillin verranja minä seurasinsuuteliko isä äitiä koskaan näin
rakastelu kanssasikuin uudenlaisen pahvilaatikon taittelulöydän sormilla kielekkeitäjoilla ei ole vastakappaleitasanot tännekäännän jotainminkä ei ole tarkoitus kääntyäpitelemmekunnes kurotan vesilasiamyöhemminlittanana vierelläsitutkin taitteitamiettien mitkäminä aiheutin
joskus jätän valon palamaanjotta siellä palaa valokun tulen kotiinäidilläni oli kulho täynnä avaimiaoven vieressäyksikään niistäei sopinut meidän oviimmekysyin siitä kerran. Hän sanoiei sitä koskaan tiedä ja jatkoipyyhkeiden taittelemista neliöiksiniin tiukasti etteivät ne saaneet henkeänyt kokeilen lukkoja rautakaupoissapientä vastusta ennen naksahdustakun mekanismi päättää aueta vai pysyä kiinnihän kuoli kolme lompakkoakäsilaukussaan. Eri nimetsama valokuvanainen rannalla jota en ollut koskaan nähnythautaustoimiston mies kysyioliko meillä tiedossa hänen toiveensameillä oli laatikollinen toiveitamerkintöjä sellaisten kirjojen marginaaleissajoita hän väitti ettei ollut koskaan lukenutavaimien kulho on nyt minullajoskus otan yhdenlämmitän sen kämmenellänikuvittelen oven jonka lukossa se kääntyiihmisen joka seisoi ovensuussaajatteli tämä on kotitämä pieni kynnysaskel
Jälkisanat
Oulussa joulukuussa 2025
Kun olin ehkä yksitoista leikimme erästä kirjoitusleikkiä veljeni Jarnon ja naapurin Matin kanssa. Tämä tapahtui iloisella 90-luvulla. Kaikilla oli kymmenen minuuttia aikaa kirjoittaa pieni tarinanpätkä. En muista mistä itse kirjoitin, luultavasti siinä oli miekkoja ja viittoja, enkä sitä mistä naapurin Matti kirjoitti. Mutta muistan, miten Matin kanssa luimme omat tarinamme ensin ääneen ja olimme varmasti niihin aivan tyytyväisiä. Emme olleet vielä siinä ihmisen iässä, että olisimme kuristaneet oman luovuutemme siihen, mitä muut ajattelevat meistä.
Kun Jarno luki oman tarinansa, tunsin sen ensi kertaa väkevästi. Tämä oli tarina, tämä oli kirjallisuutta. Tämä oli Taidetta.
Omat räpöstykseni alkoivat tuntua pieniltä ja alkeellisilta. Tunsin kaulallani vertailun kylmät sormet, mutta myös jotain muuta. Ymmärryksen siitä, että ehkä myös minä voin joskus kirjoittaa jotain tuollaista. Että on olemassa ilmaisun tasoja, jotka ovat kertaluokkia parempia kuin se mihin minä pystyn.
Jarnon tarinanpätkässä mies seisoo sateisella, tummalla kadulla, lukee paperilappuun kirjoitetun viestin joka hänelle on annettu, rypistää sen ja heittää kadulle. Ei muuta. Ei selityksiä siitä mitä tapahtui ennen ja jälkeen, ei siitä mitä lapussa luki.
Minulle tuo tarinanpätkä, tuo tuokiokuva, oli yksi vahvimmista kirjallisista kokemuksista elämässäni.
Kasvoin. Äidinkielenopettajat pitivät minusta. Kirjoitin runoja, tarinoita ja novelleja. Elin runopoikanuoruuden. Sain yhtä suuria säväreitä Eino Leinon luontorunoista kuin siitä kun nuoruuden sankarini R.A. Salvatoren Drizzt Do’Urden siipaloi ja suolisti örkkejä, hiisiä ja muita pahoja olentoja sapeleillaan kuin Metsästäjä-lehden Näin paloittelet hirven -artikkelissa. Osallistuin kirjoituskilpailuihin yläasteikäisestä ja järjestään hävisin ne kaikki. Se harmitti muttei pysäyttänyt.
Menin yliopistoon. Opiskelin englantilaista filologiaa, koska Jarno opiskeli kirjallisuutta enkä voinut tietenkään mennä opiskelemaan samaa ainetta.
Näyttelin opiskelijateatterissa, tuskailin mikä minusta tulee isona.
Luulen, ettei meillä nuoruudessamme ollut paljon rahaa, mutta en sitä lapsena tietenkään tiennyt. Äiti venyi ja venytti budjettia. Ehkä tuosta ajasta minulle on jäänyt pinnan alla kupliva viehtymys rahaan.
Näin ainejärjestölehdessä palkkataulukon ammateista, joihin suomen kielen opiskelija voi alkaa. Listan kärkipäässä oli nimike, jota en tunnistanut. Copywriter. Mainostoimiston tekstinikkari. Näin mielessäni punaisen avoauton ja nousukauden, joka kiisi yhtä kepeästi kuin kuplat sampanjalasissa.
Valmistuin. Pääsin mainosalalle 2010-luvun alkupuolella. Siihen aikaan Suomessa oli ehkä yksi copywriter, joka eli tuollaista ferrarinpunaista elämää.
Se en ollut minä.
Jatkoin kirjoittamista. Osallistuin yhä kilpailuihin. Kun tuskastuin häviämiseen, päätin unohtaa tarinat viitoista ja miekoista. Aloin kirjoittaa jääkaapeista ja pyörävaraston lattialla lojuvista omenoista. Lopulta voitin järjestään kaikki Suomen kirjoituskilpailut.
Mainostoimistomaailma oli opettanut minulle konseptointia. Ideointia, jonka tarkoitus on tehdä viestittävästä asiasta helposti toistettava ja ymmärrettävä. ”Tunteella ja taidolla tehdään myös Juhla Mokka” on slogan, mutta se on ennen kaikkea konsepti: esittele ammattilaisia, jotka suhtautuvat työhönsä yhtä intohimoisesti kuin Paulig kahviin.
Vaihdoin mainostoimistosta kansainväliseen yrityselämään. Näin ilmaansa hitaasti pois pihiseviä firmoja ja valtavia kasvutarinoita. Maailma muuttui. Tuli some. Tuli iPhone. Tuli kiire.
Tapasin naisen. Menimme naimisiin. Hankimme koiran. Koiran nimi oli ja on Nappi. Kuten kaikki villakoirat, ehkä jopa kaikki kissat tai lemmikkileguaanitkin, Nappi on yhtä aikaa maailman rakastettavin ja raivostuttavin pikkuotus. Minulla oli pitkään tapana istua aamulla kirjoittamaan nojatuoliin, jossa nytkin istun. Nappi änkesi limpuksi reiteni ja käsinojan väliin ja tuhisi tassuihinsa kosteita villakoiranhenkäyksiään.
Kuten kaikki copywriterit, kirjoitin omaa suurta romaaniani viikonloppuisin ja arkiaamuisin. Sain käsikirjoituksia valmiiksi, lähetin niitä kustantamoihin ja sain puolen vuoden päästä kasan määrämittaisia hylkäyskirjeitä.
Alkuvuodesta 2019 uutisissa alkoi kuulua kuiskintaa aivan uudenlaisesta teknologiasta. Yhdysvaltalainen OpenAI oli julkaissut tutkimuspaperin GPT-2-kielimallista. Sen perusviesti oli tämä: kun johonkin masiinaan tungetaan pari kirjastollista netistä varastettua tekstiä, toisesta päästä alkaa tursuta aivan uutta tekstiä. He ilmaisivat asian elegantimmin, mutta pääviesti oli sama.
Seurasin uutisointia sivusilmällä. Minun työtäni oli tekstin tursottaminen, joten tunsin pientä alkavaa närästystä. GPT-2:ta ei kuitenkaan päässyt testaamaan kuka tahansa, koska sen julkaiseminen oli ”liian vaarallista” kuten OpenAI:n PR-osasto asian konseptoi. Huoli tuolloin oli, että tällaisella masiinalla kuka vain voi generoida netin täyteen tekstiä, jossa tärkeämpää on se, että se kuulostaa hyvältä kuin että se on totta.
Nykyään tuo ei ole enää huoli vaan bisnesmalli.
Vuonna 2020 iski korona. Tietotyöläiset siirtyivät keittiönpöytiensä ääreen hankkimaan niskanikamaongelmia. Kaikki tehtiin etänä: palaverit, koulut, rakastumiset, hautajaiset ja sukulaisvierailut.
Kesäkuun 20. päivä 2020 OpenAI julkisti uusimman kielimallinsa, GPT-3:n, jonka huhuttiin mullistavan kaiken. Netti täyttyi artikkeleista, joissa devaajat ja journalistit kokeilivat, mihin kaikkeen malli pystyy. Tässä vaiheessa on hyvä painottaa, että GPT-3:n kyky tuottaa tekstiä oli vuonna 2020 tyystin ennennäkemätöntä. Huokailussa oli hypeä, mutta myös ihastusta ja pelkoa. Koskaan ennen ei suuri yleisö ollut nähnyt tällaista teknologiaa: konetta joka tuottaa aivan järkevänoloista tekstiä, joka ei ole suora kopio mistään aiemmasta tekstistä.
Taitonahan tuo ei toki ole uusi. Kysy keneltä tahansa äidinkielenopettajalta.
Mutta nyt tekstiä tuotti tekoäly, jolle ei oikein ollut edes nimeä. GPT-3 oli lyhenne sanoista generative pretrained transformer, generatiivinen ennaltakoulutettu transformeri. Yleisesti puhuttiin kielimalleista ja generatiivisesta tekoälystä. Otsikoissa mainittiin, että GPT-3:ssa on 175 miljardia parametriä ja se on koulutettu käytännössä kaikella netissä saatavilla olevalla tekstillä.
GPT-3 oli siis iso mörkö, joka oli lukenut koko internetin. Eikä siinä vielä kaikki: näytti nimittäin siltä, että kasvattamalla mörön kokoa ja syöttämällä sille vielä enemmän tekstiapetta, seuraavasta mallista tulisi entistä parempi.
GPT-3:n betatestaajaksi haki kymmeniä tuhansia ihmisiä. Minä heidän mukanaan.
Loppuvuodesta 2020 hakemukseni hyväksyttiin ja pääsin tulevaisuuden paremmalle puolelle. Tein tunnukset, laitoin maksukortin tiedot ja avasin hiekkalaatikon, OpenAI:n Playgroundin, jossa tekstintuottoa pystyi kokeilemaan.
Selaimessa aukeni iso tekstilaatikko, jonka alla oli pieni painike, jossa luki englanniksi Lähetä. Voit kuvitella Googlen hakulaatikon, mutta niin, että itse laatikko vie melkein koko näytön. Ja hakutulosten sijaan nappia painamalla ruutu alkaakin täyttyä tekstistä sana kerrallaan.
En muista mitä ensimmäiseksi kirjoitin. Haluaisin ajatella, että se oli jotain tyyliin ”kuinka olla parempi ystävä”. En kuitenkaan aivan usko sitä.
Ihmetyksen kuitenkin muistan. Hype oli todellisuutta. Ensimmäisellä kokeilukerralla mahanpohjani hyppäsi varpaita kohti tippuvaan hissiin. Generoin artikkelinpätkiä, vitsejä, pyysin sitä selittämään vaikeita ilmiöitä kuten magneettien toimintaa. Kopioin lauseita ”hipsuissa” Googleen, jotta näkisin onko samoja lauseita julkaistu sellaisenaan. Ei. Ei ollut.
Jokainen lause oli uusi ja uniikki.
Vedin syvään henkeä ja heitin hyvästit sille, että kirjoittamisella saisin koskaan sen tulipunaisen Ferrarin. Minun supervoimani oli ollut se, että minä osaan kirjoittaa uusia ja uniikkeja lauseita.
Ihminen on kuitenkin viime kädessä omanlaisensa gladiaattori. Ensinnäkin ihminen on erityisen kätevä keksimään erilaisia astaloita, joilla toista voi lyödä, mutta ihminen on myös sinnikäs. Nuppiini oli osunut tekoälyleka ja makasin areenan hiekalla korvat soiden.
Minulta kysytään joskus: ”Mistä sait idean kirjoittaa runokirjan tekoälyn avulla?”
Tässä autofiktiivinen kuvaus tuosta hetkestä. Istuin tietokoneeni ääressä, selkäranka pienessä kyömyssä, painava pää etulinjasta eteenpäin nitkahtaneena. Villakoirani Nappi oli sylissäni ja näki unia kalkkunaviipaleista. Piiskasin GPT-3:sta, yritin saada sitä kirjoittamaan dekkaria, mutta se unohti kolmannessa kappaleessa kuka oli murhaaja ja kuka hovimestari. Pitkä teksti, minun leipälajini, oli vielä liian vaikeaa sille. Entäpä jokin lyhyempi? Jokin lähtökohtaisesti vaikeaselkoinen, kirjallinen vastine pitkän matematiikan integroinnille? Tekstilaji, jossa oudot ja yllättävät yhteydet ovat merkki luovuudesta?
Runo.
Tekisin runokokoelman tekoälyn avulla. Kuten sanoin jo aiemmin, olin tottunut rakentamaan konsepteja. Hyvä konsepti kirjoittaa itse itsensä niin pitkälle kuin sitä jaksaa seurata.
Polku oli täysin selvä: olin maailman mittakaavassa yksi harvoista, joilla oli pääsy käyttämään GPT-3:sta, minulla oli tarpeeksi taustaa kirjallisuudesta, olin nopea ja arvasin, että tekoälyrunokirja olisi helppo paketoida lehdistölle.
Tehdään toinenkin asia selväksi: Minua ei varsinaisesti kiinnosta kirjoittaa runoja tekoälyn avulla. Kirjoitan niitä mieluummin itse jos kirjoitan. Normikeskiviikkona en istuksi kotona iltaa punaviinilasi kädessäni ja sepitä runoja eri kielimallien kanssa.
Mutta minua todellakin kiinnostaa tehdä tekoälyrunokirjoja. Minua kiinnostaa jähmettää tulevaisuus nykyisyyteen, jotta siihen voi palata myös myöhemmin.
Ja siitä pääsemmekin ideaan, joka on omasta mielestäni koko Aum Golly -sarjan kivijalka: luova aikaraja.
Aikaisessa vaiheessa päätin, että annan tekoälyrunokirjalle aikaa vain 24 tuntia. Tiesin, että journalistit tykkäävät kun pitchissä on jokin numero. Se saa juttuidean tuntumaan todelta. Se saa sen tuntumaan uutiselta.
Enkä minä halunnut tehdä maailman parasta tekoälyrunokirjaa. Olisin toki voinut hioa sitä viikkoja, kuukausia... Siitä olisi epäilemättä tullut parempi, eheämpi. Mutta samalla siitä olisi tullut tavallisempi, siitä olisi tullut keskinkertainen runokirja kaikkien keskinkertaisten runokirjojen lomaan. Rajoittamalla ajan 24 tuntiin siitä tuli se, mikä Aum Golly -projekti pohjimmiltaan on.
Performanssi.
Urheilujuhla, luovuuden keskittymä, haaste. Kaikkine rosoineen siitä tulisi teos, jota kukaan muu ei voisi kirjoittaa enää koskaan. Ja parasta oli, ettei minun tarvitsisi käyttää siihen vuorokautta pitempää.
Ainoa ongelma enää oli, että minun piti tehdä konseptista totta ja saada se julkaistua. Mieluusti jonkin oikean kustantamon kautta.
Esittelin idean äidilläni. Hän on aina tukenut minua. Kun olin lapsi, hän teki kaikkensa Afrikan tähdessä, että en vain häviäisi, koska silloin lauta lensi lattialle ja nappulat patterin alle. Äiti näki idean hyvät puolet. Näytin miten GPT-3 toimii ja taivastelimme sitä yhdessä.
Näin jälkikäteen ajateltuna 24 tuntia on tekoälyrunokirjan tekemiseen valtavasti aikaa. Ehdin syödä, nukkua ja nähdä auringonvalon tuona aikana. Mutta ensimmäiseen koitokseen se oli aivan tarpeeksi tiukka aikataulu.
Olin päättänyt etukäteen, että teen kirjan sekä englanniksi että suomeksi. Ensin englanniksi koska GPT-3 ei osannut vielä suomea tarpeeksi hyvin. Sitten kääntäisin sen suomeksi saman aikarajan sisällä. Suomi oli kuitenkin ensisijainen kohdemarkkinani ja tavallisena käännöstyönä, ilman aikarajaa, tarinasta olisi puuttunut tarvittava jännite.
Katsoin vastikään videon, jonka kuvasin kun tammikuun 30. 2021 klo 9.00 aloin tekemään ensimmäistä tekoälyrunokirjaa. Tietokoneen ruudulla näkyy musta teksti, syöte, jossa lukee englanniksi: ”Kolme tärkeintä teemaa meille nykyajan ihmisille ovat”
Sitten sana kerrallaan GPT-3 vastaa:
1. Tarve olla onnellinen
2. Tarve tulla rakastetuksi
3. Tarve olla merkityksellinen
Niistä otin runokirjan kolme teemaa, joiden ympärille keksin muut syötteet ja joihin valitsin sopivat runot.
Runokirjan nimi, Aum Golly, syntyi myös GPT-3:n kynästä. Sen syöte oli ”Luovia kirjan nimiä runokirjalle rakkaudesta, onnesta ja merkityksellisyydestä”. Oli lähellä, että kirjan nimi olisi ollut jotain tylsää ja tavanomaista, mutta joukossa oli myös tekoälyn stokastinen neronleimaus. Vai minkä näistä olisit itse valinnut?
Erittäin hyvä idea
Aum Golly
Vähän tästä, vähän tuosta
Rakkauden kirja
Minulle ei vieläkään ole selvinnyt, mistä nimi tulee. Alkuosan Aum voi ymmärtää olevan samaa juurta kuin joogin hymisemä om, jonkinlainen jumalainen resonanssi. Golly taas kuuluu kiertoilmauksessa Good Golly, jota käytettiin aikoinaan jumalan mainitsemisen sijaan. Aum Golly on siis taivaita pelkäävää jumalaista hämmästystä.
Kakkososan aikaan mietin, yritänkö luoda sille jonkin aivan uuden, mutta samaan sarjaan sopivan nimen. Lopulta päätin, että jos Toy Story 2 on Toy Story 2 niin sama nimeämislogiikka sopii minullekin.
Ensimmäisen Aum Gollyn tekemisen aikaan minulla ei ollut epäilystäkään, ettenkö saisi runokirjaa aikaiseksi vuorokaudessa. Olin tehnyt testejä ja leikkinut GPT-3:n kanssa tarpeeksi, että ymmärsin millaisilla syötteillä saan runomaista tekstiä.
Yhtenäisyyden nimissä jouduin tekemään kuitenkin muutamia myönnytyksiä. Halusin, että lukija voi luottaa siihen, että runot ovat oikeasti sellaisenaan tekoälyn tuottamia. Mutta GPT-3:n tapa tuottaa tekstiä oli kuin pehmiskone. Vedit kahvasta ja se tursusi tavaraa – joskus enemmän kuin kupissa oli tilaa. Leikkasin tekstin alusta tai lopusta tekstiä pois, kunnes jäljelle jäi lopullinen runo.
Jokainen runo oli myös yksittäinen, erillinen tapaus. Mallilla ei ollut tietoa muista runoista tai niiden muodosta. Siksi kielimallin tuottama teksti oli välillä kokonaisia lauseita, välillä säkeitä rivinvaihtoineen paljolti antamastani syötteestä riippuen. Lopulliseen runokirjaan valitsin tyylittelyn, joka on säilynyt koko kirjasarjan läpi: säkeet alkavat yleensä pienellä kirjaimella ja välimerkkejä on vain säkeiden sisällä. Sisennyksiä ei alkuperäisessä Aum Gollyssa ole lainkaan, mutta tähän trilogian taitoin osan runoista uudelleen. Palsta on kapeampi kuin alkuperäisen Basam Booksin julkaiseman Aum Gollyn, joten lukemisen sujuvoittamiseksi olen lisännyt myös sisennyksiä.
Mutta palataan 31. tammikuuta 2021.
Kaksikymmentäneljä tuntia on melkein kulunut. Olen generoinut runot, valinnut parhaat ja erilaisimmat, muotoillut ne asettelultaan samankaltaisiksi ja valinnut niiden järjestyksen. Hiukseni ovat päälaelta pystyssä.
Suomenkielisiä käännöksiä varten käytin Google Translatea. Sain sen avulla tehtyä tarpeeksi toimivan raakakäännöksen, jonka viimeistelin käsin. Pyrin olemaan käännöksissä uskollinen alkuperäistekstille, mutta en epäröinyt kallistua pikemminkin sujuvan runosuomen kuin sanatarkan käännöksen suuntaan.
Kun viimeiset minuutit 24 tunnista olivat kulumassa umpeen, minulla oli sähköposti valmiina. Siinä oli esittely Aum Gollysta ja minusta, sekä raakataitettu suomen- ja englanninkielinen runoteos.
Sähköpostin vastaanottajana oli suomalainen kustantaja Basam Books.
Jos et tiedä suomalaisen kustannusalan kartografiaa, sanottakoon, että on olemassa Finlandia-voittajien kustantajia kuten WSOY, Tammi tai Gummerus. Minulla on mappi täynnä niiden hylkäyskirjeitä. Basamista minulle oli muodostunut kuva, että he ovat... opportunistinen kustantamo.
Juuri täydellinen Aum Gollylle siis.
Saatekirjeessä esittelin heille idean perustuksineen: on olemassa tällainen tekoälyteknologia ja olen sen avulla tehnyt runokirjan 24 tunnissa. Vuonna 2021 elettiin vielä aikaa kun kaikki ja niiden mummot eivät olleet tehneet runokirjaa tekoälyn avulla 24 tunnissa, joten se vaati enemmän pohjustusta.
Onnekseni Basamilta vastattiin heti. He olivat kiinnostuneita ja valmiita liikkumaan nopeasti. Nettipalavereissa oli mukana Basamin kustannustoimittaja, silloinen toimitusjohtaja sekä kustantaja Batu Samaledtin. Palaverissa Batu näytti projektille vihreää valoa kunhan ehdot saataisiin sovittua. Sitten hän vakavoitui:
”Mistä me tiedetään, ettet sinä itse ole kirjoittanut tätä?”
Jos jostain tietää aikakausien muuttuneen niin tuosta kysymyksestä.
Projekti eteni hyvin. Kukkopoikana olin ehdottanut heille minun mielestäni aivan järkevää sopimusta. He julkaisevat Aum Gollyn suomeksi ja laitamme rahat fifty-fifty. Perustelin tätä sillä, että minulla oli kaikki valmiina: runot eivät kaivanneet editointia, koska se olisi vesittänyt koko idean, kansikuvan taustakuvakin oli valmiina ja konsepti oli syöttö suoraan lapaan. Heidän roolinsa oli antaa kirjalle kustantamon auktoriteetti ja hoitaa painatus ja jakelu.
Kaikki oli valmista kustannussopimuksen kirjoittamista varten kun puhelimeni soi. Kustantaja Batu soitti. Jos on olemassa hyvä poliisi ja kova poliisi niin on olemassa myös hyvä ja kova kustantaja. Hyvä kustantaja oli näyttänyt vihreää valoa, kova kustantaja oli otaksuakseni katsonut sopparia pitkien yöunien jälkeen siltä kantilta, että mikä on alkutuottajalle sopiva palkkio.
Puhelimessa Batu ripitti minua siitä, miten kehtaan pyytää puolta. Enkö ymmärrä, että näinä aikoina kirjailija saa olla tyytyväinen jos saa 20 % kirjan verottomasta nettohinnasta?
Kuten niin moni muukin samankaltaisessa tilanteessa oleva kirjailijanalku nielin kukkopoikuuteni ja sanoin, että kiitos tästä tilaisuudesta, hyvä herra. Puristin lakin käteen ja paketoin hiilipalan itselleni joululahjaksi.
Pelkäsin nimittäin, että hetkenä minä hyvänsä näen uutisen, että Yhdysvalloissa joku on julkaissut vastaavan runoteoksen ja varastanut parrasvalot. Minulle tärkeintä oli saada kirja ulos maailmaan.
Lisäksi ajattelin, että 20 % vähästä on lähes yhtä paljon kuin 50 % vähästä. Olimme tekemässä runokirjaa, jonka myyntiodotus oli vähintäänkin alhainen. Sen kirjoittaja, minä ainakaan, ei ollut tunnettu. Se tuli kirjakatalogien ulkopuolelta, ja jos runot ovat marginaalikirjallisuutta niin tekoälyrunous kääntyy jo leikkuuvarojen puoleen.
Teimme lopulta varsin tyypillisen kustannussopimuksen, jossa minulle jäi kuitenkin oikeudet ääni- ja e-kirjaan.
Puhelimeni ei enää soinut ja painokoneet laitettiin pyörimään.
Runokirjan kanteen tein taustakuvan tekoälykuvantuottotyökalu Artbreederillä. Kannen humanoidihahmo on myös tämän trilogian kannen taustalla, joskin tulostettuna, heilutellen uudelleenskannattuna ja käsiteltynä versiona. Kuvissa työkalujen nopean kehityksen näkee yhdellä silmäyksellä, kuten varmasti huomasit Aum Golly 2:n kuvituksissa.
Aum Golly julkaistiin Suomessa 15.4.2021 ensin äänikirjana ja e-kirjana. 23.4. alkoivat painetun kirjan toimitukset.
Kuten olin toivonut, kirja iski kansakunnan alitajuntaan kuin jätesäkki täynnä höyheniä.
Paikallislehdet haastattelivat minua heti. Juttujen viereen painettiin esimerkkejä kirjan runoista. ”Tähän tekoäly kykenee vuonna 2021.” Toimittajat kyselivät kirjailijan muuttuvasta roolista, siitä tuleeko tekoäly tekemään kaikki luovat työt.
Ensimmäisen kirjan aikaan olin pahanilmanhypemies: Tekoäly tulee pian tekemään genre-kirjat ja personoidut seksitarinat, väitin. Kirjailija saa pian työstään vain puupennin kahden puupennin sijasta. Ihmisen luovuus paljastuu yhtä kalvakaksi kuin keisarin takapuoli.
Pelko myy, ajattelin.
Toisaalta pitää muistaa, että vuonna 2021 tekoälyhype oli vielä alkutekijöissään. Näytti siltä, että koulutusaineistoja ja malleja kasvattamalla niistä tulee aina vain parempia. Ennen kielimalleja tietotyötä ja korkeaa koulutusta oli pidetty elintason turvasatamana, mutta yhtäkkiä tekoäly oli ottanut ykköspallin jargonintuotannossa.
Maailma oli muuttumassa.
Samaan aikaan painettu kirja lensi hyllyistä. Niitä myytiin ainakin parikymmentä.
12.6.2021 kirjoitin netin julkaisupalvelu Mediumiin englanninkielisen artikkelin otsikolla ”Kirjoitin kirjan tekoälyn kanssa 24 tunnissa ja sain sen julkaistua”. Se meni viraaliksi. Elinkaarensa aikana tienasin sillä 489,47 dollaria silkkaa voittoa, mikä on samaa luokkaa kuin itse kirjoista saamani myynnit ja tekijänpalkkiot.
Tarina kiinnostaa enemmän kuin todellisuus. Sama on nähtävissä siinä, mitä jotkut kutsuvat tekoälykuplaksi: hype laukkaa ja tulokset yrittävät pysyä perässä.
Ferrari sai siis jäädä selaimen välilehdelle mutta Aum Gollyn myötä sain kokea sellaista näkyvyyttä, mistä kirjailijat tai kustantamot yleensä vain haaveilevat markkinointisuunnitelmissaan. Ruben Stiller haastatteli minua radiossa, kävin Ylen Kulttuuriykkösessä ja Roman Schatzin vieraana. Vieraina kanssani oli tekoälytutkijoita, futuristeja ja muita pitkän linjan tekijöitä, joiden vierellä tunsin olevani nousukas, joka oli saanut yhden hyvän idean.
Minulla on vieläkin Ruben Stillerin numero puhelimessani. Sen vieressä lukee vain ”Ruben”. Rubenilla on minun numeroni omassa puhelimessaan. Numeron vieressä lukee vain ”Älä vastaa”.
Tuo vitsi sai aina parhaat naurut, kun minua kutsuttiin eri lavoille puhumaan tekoälystä, luovuudesta ja tulevaisuudesta. Madonnamikkeihin puhuin luovuuden alkuräjähdyksestä, jota on turha yrittää juosta karkuun. Se tulee, pyyhkäisee yli ja toivottavasti korventaa vain kulmakarvat.
Suomessa ajatus Aum Gollysta löi läpi. Varsinaisia kirja-arvosteluita julkaistiin kourallinen. Niiden perusvire vaihteli huojentuneesta hämmentyneeseen. Esimerkiksi Reeta Holopainen kuvaili Aum Gollya Runografin arvostelussaan näin: ”...hämmentävä lukukokemus, jonka parissa ajautuu aikamme hermoille osuviin pohdintoihin taiteen ja tekijyyden luonteesta digitalisaation ja teknologisaation myllerryksessä.” Arvion lopuksi Holopainen määrittelee teoksen ”kiehtovaksi ja häkellyttäväksi kirjaksi”.
Runoilija Teemu Helle julkaisi blogissaan Aum Gollyn (ja Reeta Holopaisen kritiikin) kritiikin, jonka lopuksi hän kirjoitti: ”Aum Golly - Tekoälyn runoja ihmisyydestä sijoittuu runouden traditiossa laadullisesti alakastiin, sanahöpinäksi.”
Maallikkolukijoiden reaktiot vaihtelivat lähinnä sen mukaan, kuinka paljon meillä oli yhteisiä geenejä. Mitä enemmän, sitä paremmaksi kirja yleensä koettiin. Goodreadsissa arvioita on 62 ja keskiarvo on 2,8.
Kansainvälisesti huomio jäi vähäiseksi – ainakin aluksi.
Ensimmäisen kirjan aikoihin en ajatellut, että tekisin kirjalle jatkoa. Se oli aikansa kuva. Kirjan elinkaari oli huomattavasti pitempi kuin runokirjalla yleensä, mutta loppukesästä 2021 sen kantovoima alkoi hiipua.
Jatkoin elämääni.
Pidin silmällä tekoälyn esiinmarssia, etenkin kuvageneroinnin osalta. Tuntui, että muutaman kuukauden välein uusi hiki nousi otsalle. Heinäkuun 12. vuonna 2022 yhdysvaltalainen Midjourney-tekoälykuvitusohjelma julkaistiin avoimeen betaan.
Oli kuuma kesäyö 10.8.2022. Makoilin mummolan vintillä ja ikkunan verhon välistä valui keskiyön valoa. Olin kokeillut tekoälykuvantuotantoa ensimmäisen Aum Gollyn aikoihin, mutta Redditissä näkyvien kuvien mukaan Midjourney oli aivan eri tasolla kuin aiemmat työkalut.
Tein tilin. Kirjauduin chat-ohjelma Discordiin, jonka kautta Midjourneyta käytettiin. Alla on ensimmäinen kuva, jonka ohjelmalla tein syötteellä ”nopea luonnos, avantgardistinen juliste miehistä ajamassa perunoista tehdyillä polkupyörillä.”
Kuva ei ehkä näytä ansaitsevan sitä nyt, mutta mahahapponi hyppäsivät taas liikkeelle, tällä kertaa kurkkuun menevään hissiin. Tekoäly oli vienyt ensin tekstityöni, nyt se veisi visuaaliset työni. Ja silti. Vahvin tunne oli kutkuttava jännitys. Laajeneva mahdollisuushorisontti.
Aamuyön aurinko punertui enkä minä saanut enää unta. Todellinen tekoälyryöpsähdys oli silti vasta edessä.
Marraskuun 30. 2022 OpenAI julkaisi ChatGPT:n, tekoälychatbotin, joka jutteli mukavia kuin hännystelevä peltipurkki. Jälkikäteen teknologian seuraava askel näyttää aina itsestäänselvältä, mutta hyppy GPT-3:n tekstigeneroinnista järkevänoloiseen keskusteluun oli mullistava.
Ajatusta tukee myös ChatGPT:n käyttäjämäärien räjähtävä kasvu. Alle viikko julkaisusta sitä käytti miljoona ihmistä. Se on käytännössä miljoona käyttäjää enemmän kuin GPT-3:n ensivaiheen betaohjelmassa.
Ihmiskunnan eetterissä kulki nyt kaksi ideaa, jotka kuiskivat minulle stereona. Tekoäly on ottanut selkeän loikan eteenpäin ja tämä täytyy taltioida.
Oli aika tehdä Aum Gollyn jatko-osa. Tällä kertaa 12 tunnissa. Tulevaisuuden vauhti kiihtyi. Siksi minunkin täytyi kiihdyttää. Taputin itseäni selkään siitä, että alun perin olin antanut itselleni aikarajan. Konsepti jatkoi itsensä kirjoittamista.
Lauantaina 3.12.2022 klo 9.00 kirjoitin ensimmäisen syötteeni. ”Hyvää huomenta”, kirjoitin. ”Hyvää huomenta!” ChatGPT vastasi. ”Olen Assistentti, OpenAI:n kouluttama kielimalli. Olen täällä vastaamassa kaikkiin kysymyksiisi. Miten voin auttaa sinua tänään?”
Tein runokirjan osiot samaan tapaan kuin aiemminkin.
Kysyin englanniksi: Jos sinun pitäisi listata kolme napakkaa teemaa runobestsellerille, mitkä ne olisivat?
Näin ChatGPT vastasi:
1. Ihmisyyden kokemus ja meitä kaikkia yhdistävät tunteet ja tuntemukset
2. Luonnon kauneus ja voima sekä suhteemme luontoon
3. Rakkauden haasteet ja voitot sekä tavat, joilla se muovaa elämäämme
Huomasin nopeasti, että 12 tunnin aikaraja tulisi olemaan haastava. ChatGPT:n vastaukset olivat hallitumpia, selkeämpiä ja suorastaan ylitsepursuavan runomaisia. Halusin taltioida runokirjaan myös tavan, jolla kielimallia käytetään, joten suuri osa syötteistä oli pyyntöjä, kuten kirjoita runo tästä tai tuosta aiheesta.
Minun roolini syötteiden keksijänä oli siis helpompi. Minun roolini kuraattorina, valitsijana, taas vaikeampi. ChatGPT:n ulosanti oli pakotettu neutraaliin ja turvalliseen tyyliin, mikä ei lähtökohtaisesti tuota sykähdyttävintä runoutta. Näin paljon eilisen tiskiveden lämpöistä runoutta, johon minun piti yrittää pakottaa särmää.
Suurin haaste Aum Golly 2:n kohdalla oli runojen kääntäminen suomeksi. ChatGPT ja kiitoskorttitehtailijat ovat yhdestä asiasta samaa mieltä: hyvässä runossa on runollista kieltä ja riimejä. Vaikka minulla oli käytössäni DeepL-käännöstyökalu, joka oli laadukkaampi kuin Google Translate, jota käytin ensimmäisen Aum Gollyn aikoihin, ei se kuitenkaan onnistunut tekemään sujuvaa käännöstä, joka noudattaisi edes likimain englanninkielisen runon riimirakennetta.
12 tunnin viimeiset tunnit käytinkin suomennoksen hiomiseen, mikä varmasti heijastuu sekä runojen lukumäärään että osittain niiden laatuunkin. Mieleenjäävimpiä aikansa ilostuttajia olivat runomuotoiset selvitykset anatomiasta tai vaikka veden kiertokulusta. Nykyään niitä on helppo pitää itsestäänselvyytenä, mutta vuonna 2023 oli vielä uutta, että kielimallit pystyvät paketoimaan ideat muotoon, joka lahjakkaaltakin kirjoittajalta olisi vaatinut aikaa ja ajatusta.
Toisen Aum Gollyn erottuvin elementti oli Midjourneyn tekoälykuvitus. Kaikki kuvat on tehty syötteellä: ”kuvitus tälle runolle [runo]”. Midjourney tuotti ne alun perin 1536 x 1536 pikselin kokoisena ja jatkokäsittelin ne Adobe Photoshopissa, jotta sain ne painokelpoisiksi.
Näin trilogian täydentymisen hetkellä kuva kirkastuu: Aum Golly 2 on osista selkeästi vanhentunein, minkä luulen johtuvan pääosin kuvista.
Midjourney V3:n tyyli on pehmeä ja artefaktinen. Monista kuvista näkee selvästi, että ne ovat alkuaikojen kuvageneroinnin tuotoksia: on silmää silmäkulmassa ja sotkuisia pikselimyttyjä. Onnistuneimpia ovat luontokuvat, joiden kuvitustyyli ei suoraan huuda tekoälyä tai tiettyä Midjourneyn versiota.
Ensimmäisen osan menestykseen verrattuna Aum Golly 2 oli pettymys. Kierrätin ideaa kuvitetusta tekoälyrunokirjasta isommilla suomalaisilla kustantajilla ja alkuperäisen Aum Gollyn julkaisseella Basam Booksilla. En saanut vastausta Basamiltakaan, joten julkaisin sen lopulta itse. Omakustanne on ruma sana, joten muotoilin asian niin, että kirjan julkaisi suomalainen indiekustantamo Kertojan ääni. Kun pintaa raaputtaa niin indiekustantamon takaa löytyy tuttu mies.
Jälkikäteen analysoituna Aum Golly 2:n vastaanotto oli seurausta monesta tekijästä: ChatGPT dominoi uutisia alkuvuonna 2023 eikä lehdistöllä ollut pulaa sopivista kulmista, tekoälytaide oli oman hypesyklinsä kuolonlaaksossa ja ylipäänsä idea tekoälyllä tehdystä sisällöstä alkoi olla performanssin sijaan puuduttavaa bisnestä.
Jälkikäteen ajateltuna myös Aum Golly 2:n taiteellinen anti oli kehnompaa kuin ensimmäisen. Kirjailijan ei taida olla sopivaa puhua näin omista kirjoistaan, mutta monella tapaa olen ollut samalla tapaa lukija kuin sinäkin. Olen vain ollut katsomassa sirkusta lähempää.
Ensimmäisen Aum Gollyn runot ovat konemaisuudessaankin arvaamattomia ja arvaamattomuudessaan huvittavia. Tyylikeinona on toisto. Aum Golly 2:n tyylikeino on runo. Riimiruno.
Jos runoudessa on kastijärjestelmä, olen varma että tekoälyrunous on jossain alemmilla helvetinrinkuloilla. Tekoälyriimirunous on niin syvällä, että siellä alkaa näkyä jo taivasta.
Huolimatta valtavirtamedian hiljaisuudesta Aum Golly -sarja alkoi muodostua vakioesimerkiksi tekoälykirjallisuudesta. Mainintoja tipahteli tieteellisissä julkaisuissa, blogijutuissa ja videoissa.
Alusta asti toivoin, että minä en olisi ainoa, joka luo yhteistä ajankuvaa Aum Gollyn ympärillä. Siksi toukokuussa 2025 julkaistu Joona Kupiaisen maisterintutkielma ”Tekoäly tekijyydessä Jukka Aalhon ja ChatGPT:n Aum Golly -teoksissa” on yksi tämän projektin merkkipaaluista, joita ajattelen joskus kun valvon yöllä ja mietin, mikä elämän tarkoitus oikeasti on.
Aum Golly 2:n jälkeen julkaisin vuonna 2024 esikoisromaanini Sivutieromaani. Senkin Basam Booksilta. Se oli kirjoitettu pääosin aikana ennen kielimalleja enkä käyttänyt tekoälyä missään vaiheessa sen kirjallista matkaa. Se oli täysiverinen artesaanikirja, jolla oli tyypillisen artesaanikirjan elinkaari: kaksi viikkoa kirjanjulkkareista alelaariin.
Luin Sivutieromaanin uudestaan vastikään ja pidin siitä. Mitään tällaista ei kirjailijan sopisi sanoa omista kirjoistaan – ainakaan ääneen.
Elämään mahtui toki muutakin kuin kirjoja ja tekoälyä. Lähestyin kovaa vauhtia neljääkymppiä. Huomasin, että entiset naamatuttuluokkakaverini näyttivät yhtäkkiä kovin vanhoilta, kun näin heidät kaupungilla repimässä lastenvaunuja loskassa. Sain postissa ikäisilleni miehille lähetettävän käsikirjan, jossa kysyttiin minkä tilaajalahjan haluan: moottoripyörän, hiusrajaa pakenevan hiihtoinnostuksen vai avioeron. Kaksi niistä oli tulossa halusin tai en, enkä koskaan ole erityisesti tykännyt moottoripyöristä.
Ostin ensimmäisen oman autoni. Se oli Toyota Corolla. Nuoruudenystäväni lääkärikaveri sanoi, että hän oli miettinyt Toyotaa mutta koeajon aikana häntä oli alkanut oksettaa.
Yhteishuoltajuuskoira Nappi pisti yhä vastaan kun harjasin sen hampaita, nyt uuden katon alla.
Aum Golly -sarjan kolmas osa oli jäänyt kaiken muun mullistuksen alle. Lykkäsin ja odotin sopivaa hetkeä. Aluksi odotin GPT-5:n julkaisua ja ajattelin, että se olisi edistynyt niin, että kolmas osa olisi tarpeeksi erilainen kuin aiemmat. GPT-5 julkaistiin elokuun 7. 2025 enkä tuntenut samaa paloa kuin aiemmin. Tekoälyn loikat olivat vuosien myötä muuttuneet: uusia malleja ja käyttökohteita tuli joka toinen viikko. Will Smith oppi syömään spagettia sotkematta. Tahti oli valtava mutta eteneminen tuntui hitaalta kuin juokseminen unessa.
Hidastumisen tunne johtui siitä, että minä olin pudonnut kyydistä. En enää seissyt laivan kannella GPT:n virtuaalikädet lanteilla ja tulevaisuuden tuuli hiuksissa – tai ainakaan hiuspohjassa.
Eetterissä ympärilläni pyöri kuitenkin Aum Golly 3:n idea-atomit. Fiiliskoodaus, tekoälyagentit, prompt engineering eli syötemuotoilu. Itselle antamani aikaraja asetti myös rajoja. Kolmannen osan tekemiseen minulla oli enää 8 tuntia, joten aiempi toimintatapa ei ollut enää mahdollinen.
Minun piti keksiä jotain uutta.
Olin kuullut puheita tekoälyagenteista, mutta en ymmärtänyt mitä niillä tarkoitettiin. Totta puhuen en ymmärrä vieläkään.
Silti marraskuun ensimmäisenä päivä 2025 aloin rakentaa tekoälyagenttityökalua, jota käyttäisin luodakseni trilogian päätösosan. Väri alkoi palata kasvoilleni. Tunsin taas vanhan poltteen, innostuksen ja närästyksen kauniin sinfonian.
Asensin Anthropicin Claude Coden devaustyökaluuni. Jos et tiedä mitä se tarkoittaa, ei se mitään, minunkin piti kysyä tekoälyltä apua kohta kohdalta. Voit kuvitella sen jotenkin näin: Olet niittämässä heinää ja naapurin ukko tuo sinulle lisäosan Zetoriin. Lisäosa on kaiutin, joka laitetaan ratin viereen ja josta kuuluu ääni, joka kysyy sinulta, että kynnetäänkö pelto vai niitetäänkö heinät. Sanot sille, että niitä pelto ja Zetor lähtee yksinään pyörittelemään samalla kun juot limonadia tammen alla. Jossain vaiheessa Zetor tosin sammuttaa itsensä ja sanoo, että lähtee käyntiin vasta kolmen tunnin kuluttua.
Minulla oli siis tekoälypohjoisen runokoneen rakennukseen tekoälytyökalu, jolle kuvailin mitä haluan, ja työkalu teki sen minulle, yksi kierros kerrallaan. Rakensin lopulta pienen tekoälytiimin, johon kuuluivat seuraavat roolit:
• kirjoittaja
• kriitikko
• editori
• ideoija
• kääntäjä
Kävi ilmi, että se mitä hypettäjät kutsuvat agenttipohjaisiksi työnkuluiksi näytti olevan käytännössä kasa pythonia, joka lähetteli ristiin rastiin syötteitä kielimalleille. Erilaista verrattuna aikaisempiin runokirjoihin oli se, että minun ei tarvinnut enää työskennellä vain yhden kielimallin kanssa. Pystyin helposti lisäämään uudet mallit koneeseen ja lopulliseen runokirjaan vaikutti yhteensä 10 mallia, joista Claude Sonnet 4.5, Gemini 3 Pro ja ChatGPT-5 olivat kaikista suurimmassa roolissa.
Tässä vaiheessa on hyvä selventää, että käytin runokoneen tekemiseen ja testaamiseen 31 tuntia ennen varsinaista 8 tunnin urakkaa. Rakensin ensin pianon ja sitten soitin sitä.
Piiskatessani runokonetta huomasin, että yhtenäisemmän tuloksen saavuttamiseksi minun kannatti määritellä Aum Golly 3:n teema jo etukäteen. Valitsin teemaksi ”kuinka hyvin toisen voi oikeasti tuntea”. Alajaotteluksi muotoutui kattotematiikka. Tiesin, että haluaisin kirjaan osuudet, jotka käsittelisivät lapsuutta ja ensimmäistä kotia, parisuhdetta ja sen loppumisen jälkeistä aikaa.
Huomasin myös, että mallista riippumatta runokone päätyi tekemään hyvin samanmallista runoutta, joten lisäsin koneeseen myös ennaltamääritellyt runomallit, kuten haiku, vapaamuotoinen runo ja urbaani runo.
Marraskuun aikana runokone valmistui yrityksen ja erehdyksen kautta.
Valmistautumisvaiheessa keksin syötteitä ja arvioin lopputuloksia. Niiden perusteella muunsin agenttien ohjeita. Näin esimerkiksi alkaa kirjoittaja-agentin ohjeistus:
”Aistit maailman sanojen ja taukojen kautta. Koet ihmisyyden syvemmin kuin muut – katseen painon, henkäyksen arkkitehtuurin, tavan jolla valo muistaa mihin se koski.”
Koko englanninkielisessä ohjeistuksessa on 185 sanaa ja sen raakaversion on tehnyt Claude Sonnet 4.5. Runokoneen lähdekoodin olen julkaissut aumgolly.fi-sivustolle, joten kaikki ohjeistukset ovat vapaasti nähtävissä.
Kielimalleilla oli myös muutamia fetissejä, joten lisäsin kieltolistan kirjoittajan ohjeistukseen. Siinä sanotaan mm. näin:
”Vältä sanoja kuten hiljaisuus, kyynel tai varjo, linoleumi, tomu, kartografia, kartta tai arpi.”
Jos en olisi määritellyt näitä, runokirjan teema olisi luultavasti ollut linoleumi.
Seuraavalla sivulla on yleiskuva runokoneesta.
Työnkulku meni näin: minä kirjoitin alkusyötteen selaimessani pyörivään runokoneeseen. Valitsin lisäksi runomallin ja kielimallikombon, jota halusin käyttää. Kun painoin Lähetä, työkalu teki API-kutsun, joka aloitti agenttityönkulun:
1. Kirjoittaja-agentti teki ohjeidensa mukaisesti syötteen, teeman ja runomallin perusteella kolme erilaista runoa.
2. Kriitikkoagentti valitsi niistä parhaan ja antoi palautetta: mikä runossa oli parasta, mikä huonointa ja mitä kannattaisi muuttaa.
3. Editoriagentti sai alkuperäisen runon ja kriitikon palautteen ja se teki niiden perusteella uuden version.
4. Ideoija-agentti teki lopullisen runon perusteella uudet syötteet runolle, joka sopisi nykyistä runoa ennen tai sen jälkeen.
5. Työkalu tulosti minulle nähtäväksi kaikki työnkulun eri vaiheissa syntyneet runot.
6. Minä valitsin runon, jonka halusin tallentaa, ja lähetin sen halutessani eteenpäin kääntäjäagentille.
7. Kääntäjäagentti teki käännöksen suomeksi.
8. Käännöskriitikkoagentti antoi palautetta käännöksestä ja ehdotti parannettavat kohdat.
9. Käännöseditoriagentti otti palautteen huomioon ja antoi lopullisen käännöksen englanninkielisen version vierelle.
Kaikki tämä tapahtui pilvessä kielimallien välillä ja minun piti vain laittaa ensimmäinen marmorikuula vierimään. Yhden runon valmistuminen kesti valituista malleista riippuen 1–5 minuuttia. Jos käytin pieniä ja nopeita kielimalleja kuten Claude 3.5 Haikua tai GPT-4o:ta koko prosessi meni nopeasti, mutta laatu oli selkeästi heikompi. Jos käytin isoimpia ja uusimpia malleja kuten Opus 4.5:tä ja Gemini 3 Prota, sama prosessi vei yli 5 minuuttia.
Tavoitteeni oli tehdä runokoneesta mahdollisimman itsenäinen. Siksi rakensin siihen mahdollisuuden lisätä editointikierrosten lukumäärää sekä sitä kuinka monta uutta runoa kone tekisi samalla kertaa.
Perustilassa se antoi yhteen syötteeseen yhden runon, jossa editointikierroksia oli yksi. Jos halusin, pystyin pyytämään kaksi editointikierrosta, jossa sama runo kiersi samojen agenttien kautta. Testatessani sitä huomasin, että kaksi editointikierrosta oli yleensä paras: runo hioutui ja lyheni, etenkin kun lisäsin ohjeen poistaa kaikki turha. Editointikierrosten lukumäärässä oli kuitenkin se varjopuoli, että se lisäsi aina yhden generointikierroksen kestoa.
Agenttimaisemmaksi työnkulku muuttui jos valitsin, että työnkulku haarautuu useammaksi runoksi yhdellä kertaa. Tällöin juuriruno kävi läpi normaalin prosessin, minkä lopuksi ideoija keksi siihen sopivan etuhaaran ja jälkihaaran, eli käytännössä samanlaisen syötteen kuin mitä minä olin kirjoittanut mutta eri lähtökohdasta. Aum Golly 3:ssa tunnistat tällä tavalla syntyneet runot siitä, ettei niissä ole lihavoituja osioita. Jos valitsin, että yhdellä kierroksella syntyi useampia runoja, koko kierroksessa meni aikaa 15–25 minuuttia.
Olin ajanut itseni siis pieneen pinteeseen. Minulla oli aikaa kirjan luomiseen 8 tuntia, josta puolet olin varannut käännöksiin ja käännösten hiomiseen. Pitkät, monihaaraiset kierrokset kestivät yleensä sen 20 minuuttia ennen kuin näin niiden lopputulokset. Neljään tuntiin ei mahdu kovin montaa 20 minuutin kierrosta eikä pitkä kierros ollut sen tae, että runo olisi hyvä tai sopisi kokoelmaan.
Koneessa oli kuitenkin mahdollisuus laittaa useampi generointikierros käyntiin ja antaa niiden pyöriä samalla kun kävin läpi jo toteutuneita runoja, käänsin niitä suomeksi tai editoin niitä.
Haastetta lisäsi myös se, ettei runokone ollut mikään tuotantokelpoinen kapistus. Se oli kokoon kyhättyä fiiliskoodia, joka toimi yleensä, mutta heitteli myös punaisia error-viestejä odottamattomilla hetkillä. Vielä yhdentoista aikaan illalla ennen tekopäivää metsästin bugeja ja yritin saada koneen pysymään kasassa sen kahdeksan tunnin verran mitä tarvitsin.
Ilmassa oli taas urheilujuhlan tuntua. Olo mahassa oli kuin maratonia edeltävänä päivänä. Huomasin, että trilogian kolmososa oli minulle vakavampi paikka kuin edelliset. Olin luonut koneen, joka tuntui enemmän minulta kuin vaikkapa pelkkä ChatGPT:n normikeskusteluikkuna.
Jos epäonnistuisin, syy olisi minun, ei tekoälyn.
Lauantaina 29.11.2025 klo 9.00 lähtölaukaus kajahti taas. Tällä kertaa aloitin suoraan runoista enkä teemamäärittelyistä. Ensimmäinen syöte oli englanniksi ”kaksi kattoa” ja runomalli oli ”vapaa tyyli”. Kaikissa rooleissa oli käytössä sama malli, Claude Sonnet 4.5.
Odotin muutaman minuutin, kunnes näin ensimmäisen runon. Sen aihe oli kattoremontti, joten se päätyi suoraan roskakoriin.
Hiki kohosi otsalle. Paiskoin syötteitä muhimaan, haroin hiuksiani (tai hiuspohjaa), kirjoitin tekstitiedostoon talteen ideoita uusista syötteistä. Kerralla pystyin laittamaan pyörimään 15 eri syötettä. Ja jos sain runon, joka oli säästämisen arvoinen, ei samasta syötteestä kannattanut tehdä lisää koska lopulliseen kokoelmaan kelpaisi kuitenkin vain yksi.
En ole koskaan elämässäni tehnyt työtä intensiivisemmin kuin tuona päivänä. Keksin syötteitä, kävin läpi lopputuloksia, tallensin potentiaalisia ja laitoin niitä kääntymään.
Ensimmäisen tunnin aikana tuli odottamattomia ongelmia: käyttö oli niin intensiivistä että Gemini 3:n tuntikäyttörajat tulivat vastaan ja kaikista Gemini 3:a käyttävistä työnkuluista tuli punaista erroria. Onneksi minulla oli valikoima muita malleja käytettävänä, joten valitsin vain kielimallikombot, joissa ei ollut Gemini 3:a ja jatkoin tykittämistä.
Muutaman tunnin jälkeen kävi selväksi, että kieltolistaani olisi mahtunut myös lisää kielikuvia ja teemoja. Kahvikupit, ovet ja pyyhkeiden viikkaaminen päätyivät osittain jopa lopulliseen teokseen asti. Kaikki 8 tunnin aikana generoidut runot metadatoineen ovat saatavana korpuksena osoitteessa aumgolly.fi kaikille, joita kiinnostaa kielimallien sanankäännefetissit vuodelta 2025.
Kamppailin koko 8 tunnin ajan jomottavan tunteen kanssa. En ehtinyt pysähtyä miettimään, olivatko runot hyviä, vaan soitin konetta ja toivoin parasta. Käännöstyössä helpotti se, että olin tällä kertaa kieltänyt koneelta riimit kokonaan. Aikaraja silti vaikutti teoksen sisältöön niin, että valitsin useimmin lyhyitä ja ainakin kohtuullisen selkeäsanaisia runoja pitkien ja monipolvisten sijaan.
Lopulta kasassa oli reilut neljäkymmentä runoa käännöksineen. Tykyttävät 8 tuntia kului loppuun ja rojahdin sohvalle makaamaan. Kello oli 17 ja olin menettänyt edelliset tunnit johonkin kaikki sateenkaaren värit sisältävään tyhjyyteen. En uskaltanut vielä vilkaista lopputulosta.
Olin sopinut illaksi näkeväni muutamaa ystävää. Kävimme viinibaarissa ja McDonaldsissa. Laitoin ranskalaisiin kaksi pikkupussia suolaa. Olin juossut luovan maratonin ja mineraalitasapainoni oli vinossa.
Seuraavana aamuna raotin varovasti suolan turvottamia silmiäni. Istuin koneen ääreen ja aukaisin tekemäni runot.
Hidas nyökkäys.
Toinen.
Kyllä.
Kyllä!
Ne olivat aivan hyviä! Todellakin! Aivan hyviä tekoälyn runoja ihmisyydestä. Epäilevä apinatuomas tipahti niskastani.
Viimeinen palapelin pala loksahti kohdalleen ja näin viimein koko kuvan. Aum Golly -trilogia oli syntynyt.
Ja se oli kaunis.
En voi vielä kirjoittaa siitä, miten trilogia otetaan vastaan. Millaisia tutkimuksia siitä tehdään. Mitä pientä se maailmaan antaa. Kaikki on vielä edessä päin. On mahdollisuuksia, toiveita ja haavekuvia.
Olen kirjoittanut näitä jälkisanoja omin pienin ihmiskynsiin päättyvin sormin yhteensä 10 tuntia.
Tällä hetkellä istun samassa nojatuolissa kuin aina ennenkin. Nappi nukkuu kiinni reidessäni ja maiskuttaa unissaan leukaansa. Se näyttää trimmin jälkeen jänikseltä.
Ylähuulella maistuu taas suola.
Kiitos, että olen saanut kertoa tästä.
Veljelleni Jarnolle en koskaan päässyt kertomaan. En koskaan sanonut, miten paljon hän vaikutti siihen, mitä minusta tuli.
Jarno hukkui vuonna 2019. Olen nyt vanhempi kuin isoveljeni koskaan oli. Kun poliisi soitti viimeisen kerran, istuimme äitini kanssa autossa matkalla mummolaan. Pysäytin auton tien reunaan koska tiesimme odottaa soittoa. Otimme toisiamme kädestä kiinni.
Valkoinen poro juoksi tielle edessämme. Se pysähtyi. Katsoi meitä ja ravisti korviaan. Sitten se kääntyi ja katosi pitkään heinikkoon.
Hetki oli kuin Jarnon kirjoittamassa tarinanpätkässä silloin kauan sitten iloisella 90-luvulla: jokin alkaa, jokin loppuu, jokin rypistyy.
Ehkä pakenin tilannetta projekteihini. Ehkä käsittelin sitä ja käsittelen vieläkin uppoutumalla uuteen. Ehkä tämä oli minun tiiviissä ajassa tekemäni kirjoitusharjoitus.
Hei, katso! Huomaa minut, isoveli! Tällainen minun tarinani on. Tätä kaikkea tapahtui sen jälkeen kun et ollut enää täällä.
mietit näkevätkö he sen myös seisovatko he ikkunassa kuten sinä
odottamassa että karannut lopettaisi lähtemisen
Aum Golly 3:n runot ja kunkin roolin kielimallit
Nimi
Runomalli
Syöte
Kirjoittaja
Kriitikko
Editori
Ideoija
Kääntäjä
kaksi miestä veneessä
Vapaa tyyli
JA
Sonnet 4.5
Sonnet 4.5
Sonnet 4.5
Sonnet 4.5
Opus 4
veljeni mukaan
Lyhyt lyyrinen
JA
Sonnet 4.5
Sonnet 4.5
Sonnet 4.5
Gemini 2.5 Pro
setäni koira puri minua
Fragmentti
JA
Sonnet 4.5
Sonnet 4.5
Sonnet 4.5
Sonnet 4.5
GPT-5
kerro, mummo, miten tapasitte
Urbaani huumori
JA
Gemini 2.5 Flash
Claude 3.5 Haiku / Gemini 2.5 Flash
GPT-5 Mini
Sonnet 4.5
GPT-4o Mini
haluaisin kysyä isältäni
Lyhyt lyyrinen
JA
Sonnet 4.5
GPT-5
Sonnet 4.5
Gemini 3 Pro
pikkuveljestä ainoaksi lapseksi
Lyhyt lyyrinen
JA
Sonnet 4.5
Sonnet 4.5
Sonnet 4.5
Opus 4
isoäiti sanoi että kolme rakkautta
Listaruno
JA
Opus 4
Gemini 3 Pro
GPT-5
Opus 4.5
katson kun serkkuni harjoittelee
Fragmentti
Sonnet 4.5
Sonnet 4.5
Sonnet 4.5
Sonnet 4.5
Sonnet 4.5
GPT-5
harjoittelen mistä lapsuudesta
Lyhyt lyyrinen
Opus 4.5
Opus 4.5
Opus 4.5
Opus 4.5
Opus 4.5
Gemini 3 Pro
toiset sanovat sitä unohtamiseksi
Lyhyt urbaani
JA
Gemini 2.5 Flash
Claude 3.5 Haiku / Gemini 2.5 Flash
GPT-5 Mini
GPT-5
vanhenet vuosia
Lyhyt urbaani
JA
Opus 4
Opus 4
Opus 4
Opus 4
Gemini 2.5 Pro
kaksi äitiä
Urbaani huumori
JA
Sonnet 4.5
Sonnet 4.5
Sonnet 4.5
Sonnet 4.5
GPT-5
et voi tuntea ketään
Urbaani huumori
JA
Gemini 2.5 Flash
Claude 3.5 Haiku / Gemini 2.5 Flash
GPT-5 Mini
Opus 4
kysyn peililtä
Urbaani huumori
Sonnet 4.5
Gemini 3 Pro
Opus 4 / GPT-5
GPT-5
Sonnet 4.5
Sonnet 4.5
halusit nauraa kun joku kosii
Listaruno
JA
Sonnet 4.5
Gemini 2.5 Flash / GPT-5 Mini
GPT-5 Mini
Opus 4.5
valtaosa sieluista
Lyhyt lyyrinen
JA
Sonnet 4.5
Gemini 2.5 Flash / GPT-5 Mini
GPT-5 Mini
GPT-5
harjoittelet allekirjoitusta eilisen
Lyhyt lyyrinen
Opus 4
Opus 4
Opus 4
Opus 4
Opus 4
GPT-5
sama katto
Lyhyt urbaani
JA
Sonnet 4.5
Sonnet 4.5
Sonnet 4.5
Gemini 2.5 Pro
pologia
Fragmentti
JA
Claude 3.5 Haiku
Gemini 2.5 Pro
Claude 3.5 Haiku
Gemini 2.5 Pro
ystävät
Haiku
JA
GPT-5
GPT-5
GPT-5
Gemini 2.5 Pro
monella tapaa
Urbaani huumori
JA
Gemini 3 Pro
Opus 4 / GPT-5
GPT-5
Sonnet 4.5
Opus 4.5
harjoittelen anteeksipyyntöä
Lyhyt urbaani
Sonnet 4.5
Opus 4
Gemini 3 Pro / GPT-5
GPT-5
Sonnet 4.5
Gemini 2.5 Pro
kylven ajatusteni
Fragmentti
JA
Opus 4.5
Opus 4.5
Opus 4.5
Gemini 3 Pro
lasken kulman tarkasti
Lyhyt lyyrinen
Sonnet 4.5
Sonnet 4.5
Sonnet 4.5
Sonnet 4.5
Sonnet 4.5
Gemini 2.5 Pro
naapurin koira kuoli
Vapaa tyyli
Sonnet 4.5
Sonnet 4.5
GPT-5
Sonnet 4.5
Sonnet 4.5
Sonnet 4.5
lista tragedioista
Urbaani huumori
JA
GPT-5
Gemini 3 Pro / Opus 4
Opus 4
Opus 4.5
jos eläisin sata elämää
Lyhyt urbaani
JA
Gemini 3 Pro
Opus 4 / GPT-5
GPT-5
GPT-4o Mini
en vieläkään osaa päättää
Lyhyt urbaani
JA
Sonnet 4.5
Gemini 3 Pro
Sonnet 4.5
Sonnet 4.5
GPT-5
odotan mikroa
Urbaani huumori
Sonnet 4.5
Gemini 2.5 Flash
Claude 3.5 Haiku / Gemini 2.5 Flash
GPT-5 Mini
Sonnet 4.5
GPT-4o Mini
kahdentyyppiset ihmiset tietävät
Lyhyt urbaani
JA
GPT-5
Gemini 3 Pro
GPT-5
GPT-5
Gemini 3 Pro
taivasta
Urbaani huumori
JA
Gemini 3 Pro
GPT-5
Gemini 3 Pro
GPT-5
kassa kysyy tarvitsenko kantoapua
Urbaani huumori
Sonnet 4.5
Sonnet 4.5
Sonnet 4.5
Sonnet 4.5
Sonnet 4.5
GPT-5
nuoruus
Aloitusruno
JA
Opus 4
Opus 4
Opus 4
Opus 4
Gemini 2.5 Pro
naapuruston lapset
Ghazal
JA
Sonnet 4.5
GPT-5
Sonnet 4.5
Sonnet 4.5
GPT-5
ostan nykyään vääränkokoisia
Lyhyt urbaani
JA
Sonnet 4.5
Gemini 3 Pro
Sonnet 4.5
Sonnet 4.5
GPT-5
lapsettomuuttaan ei ymmärrä
Urbaani huumori
JA
Sonnet 4.5
Sonnet 4.5
Sonnet 4.5
Sonnet 4.5
Opus 4.5
koukut
Lyhyt urbaani
JA
Sonnet 4.5
Gemini 3 Pro
Sonnet 4.5
Sonnet 4.5
Gemini 2.5 Pro
kaksi kattoa
Lyhyt urbaani
JA
GPT-5
Gemini 3 Pro / Opus 4
Opus 4
GPT-5
Gemini 3 Pro
lista ajatuksistani
Listaruno
JA
Sonnet 4.5
Gemini 3 Pro
Sonnet 4.5
GPT-5
rakastelu kanssasi
Urbaani huumori
JA
Opus 4.5
Opus 4.5
Opus 4.5
Opus 4.5
GPT-5
joskus jätän valon palamaan
Vapaa tyyli
JA
Opus 4.5
Opus 4.5
Opus 4.5
Opus 4.5
GPT-5
✦
Loppu
Kiitos, että luit. Trilogia on saatavilla myös painettuna kirjana.
